Yhdyskuntapalvelu lisää suosiotaan

Yli 3000 vankeuteen tuomittua aloitti viime vuonna rangaistuksen suorittamisen yhdyskuntapalveluna. Tämä on liki kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Määrän ei juuri uskota tästä enää kasvavan. Yhdyskuntapalvelusta tuli tämän vuoden alusta pysyvä vaihtoehto vankeudelle rangaistusseuraamuksena. Yhdyskuntapalvelukokeilu alkoi alueellisena kokeiluna vuonna 1991 ja laajeni kolme vuotta myöhemmin koko maahan.

Yhdyskuntapalveluun tuomituista kaksi kolmasosaa on ollut työttömiä. Reippaasti yli puolella on ollut alkoholiongelmia, kertoo Kriminaalihuoltoyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Montonen.

Yleisin yhdyskuntapalveluun johtava rikos onkin rattijuopumus. Nykyisin palveluun voidaan liittää muutaman tunnin tietoisku päihdehuollosta. Yhdyskuntapalvelun pelättiin alun perin muotoutuvan hyvin toimeentulevan väen "eliittirangaistukseksi".

Yhdyskuntapalvelua voidaan tuomita enintään kahdeksan kuukauden vankeusrangaistuksen sijasta. Kulut ovat Montosen mukaan noin kolmannes vankeusrangaistuksen menoista.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat