Yhden rehtorin valppaus syynä yo-kokeiden uudelleen tarkastukseen

YTL:n puheenjohtajan mukaan on mahdollista, että joltain on jäänyt lakki saamatta virheen takia. Arkistokuva. Lehtikuva
Julkaistu 28.05.2015 15:28

MTV UUTISET

Yhden rehtorin tarkkuus ja aktiivisuus on syynä siihen, että osa kevään matematiikan ylioppilaskokeista arvioidaan uudelleen, kertoo ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) puheenjohtaja Patrik Scheinin.

– Hän ryhtyi miettimään, voisiko kyse olla jostain muusta kuin normaalista, Scheinin sanoo MTV Uutisille.

Scheinin ei nimeä kyseistä koulua, mutta nyt useille kouluille on lähetetty viesti, jonka mukaan matematiikan suoritusten arvioinnissa ei ole mahdollisesti noudatettu ohjeita.

Scheininin mukaan koskee yo-koeprosessin kakkosvaihetta, jossa tarkastetaan arviointilinjat.

– Siinä on mahdollista, että asiat eivät ole menneet niin kuin pitäisi. Kyse ei ole tietenkään kaikista kirjoittajista eikä edes suurimmasta osasta kirjoittajia.

Scheinin pahoittelee tarkistuksesta rehtoreille ja kirjoittajille aiheutuvaa vaivaa.

– Tämä on nyt tämmöistä varmistuksen varmistusta. Mutta kun asia on tärkeä ihmisille ja kun meillä on pelisäännöt, niin meillä on myös valvojat, että sääntöjä myös noudatetaan.

Lakki saamatta virheen vuoksi?

Mahdolliset virheelliset arvioinnit koskevat sekä lyhyen että pitkän matematiikan kirjoittaneita. Uudessa tarkastuksessa arvosanat voivat ainoastaan nousta.

– Jos se olisi laskemassa, niin emme näin jälkikäteen enää laske arvosanoja.

Scheininin tiedossa ei ole vastaavanlaista tapahtumaa aiemmilta vuosilta. Hän ei pidä mahdottomana, että uuudelleen arvioinnissa löytyisi oppilaita, joilta ylioppilaslakki on jäänyt virheen takia saamatta.

Scheininin mukaan tällaisissa tapauksissa korjattu ylioppilastodistus toimitetaan oppilaille kesällä niin nopeasti kuin mahdollista.

Scheinin ei kuitenkaan usko, että uudelleenarviointipyyntöjä tulee paljon.

– Kyse ei tyypillisesti ole kovin suuresta pistemuutoksesta suuntaan tai toiseen, Scheinin toteaa.

– Ja muita kuin niitä kouluja, joiden rehtoreihin asiasta ollaan yhteydessä, tämä asia ei koske.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa