Mainos

X Factor -Renne väitetyistä skinhead-yhteyksistä: Emme tunnusta mitään ideologiaa

X Factor -tuomari ja NRJ:n radiojuontaja Renne Korppila kertoi tiistaiaamuna oman näkemyksensä bändinsä taustoista ja omasta arvomaailmastaan.

Tiistaina Ilta-Sanomissa julkaistiin juttu, jossa kerrottiin Rennen The Wrongdoers-bändistä. Jutussa kerrotaan muun muassa bändin MySpace-sivuilta löytyvästä Suomen vaakunasta sekä vuoden 2008 itsenäisyyspäivänä kuvastusta videosta, jossa osa yleisöstä tekee natsitervehdyksiä.

NRJ:n juontajanakin työskentelevä Renne kertoi lähetyksessä oman näkemyksensä jutusta nousseesta kohusta.

– Bändi on neljän hengen punkyhtye, joka soittaa punkrockia. Niin, sieltä sivuilta löytyy Suomen vaakuna. En ole osannut yhdistää miten Suomen vaakuna liitetään johonkin negatiiviseen. Käyttäähän Suomen vaakunaa myös Suomen lätkäjoukkue, Renne kertoi lähetyksessä.

– Video on keikalta, jossa yleisö oli hurjassa kaasussa. Saattaa olla, että siellä joku puupää on kättään heilutellut. Tämän perusteella ei kuitenkaan pitäisi yleistää koko yleisöä tai bändiä, keikalla oli kuitenkin paljon ihmisiä.

Jutussa oli mainittu myös Rennen kyynärpäähän tatuoidusta hämähäkinseitistä, jota jutun mukaan on perinteinen uusnatsien symboli.

– Ei symbolisoi uusnatsismia. Seittitatuointi on ollut olemassa kuinka kauan, ja se on yleinen punkkareiden ja hardcore-hahmojen tatuointi. Emme tunnusta mitään ideologiaa. Bändin takana on halu soittaa musiikkia, biisit kertovat normaalista elämästä eikä niihin liity poliittista suuntausta millään tavalla.

Myös kesäkuussa 2009 espanjalaiselle Skinhead Magazinille annettu haastattelu oli otettu juttuun mukaan. Tuossa haastattelussa bändin jäsenet kertoivat saaneensa vaikutteita 80-luvun oi!- ja RAC-musiikista. Jutun mukaan termillä RAC (Rock Against Communism) viitataan yleisesti musiikkigenreen, jonka alkuperää juontaa 1970-luvulla Britanniassa järjestettyihin white power -konsertteihin.

– En ole itse tähän haastatteluun osallistunut, mutta tiedän että bändimme kitaristi ja basisti kuuntelevat tällaista musiikkia, mutta he ottavat sieltä musiikillisia vaikutteita. Punkmusiikki on genre, joka on kaikille avoin eikä se syrji ketään. En ole itse koskaan toiminnallani kokenut syrjiväni ketään.

X Factor MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 20.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.