Wiskarin yllättävä apu kuulo-ongelmiin: Tuntui kuin olisin ollut kännissä katsomassa sirkusta

Supersuosittu suomalaislaulaja Arttu Wiskari on kertonut avoimesti viime aikojen vakavista kuulovaikeuksistaan.

Pahimmillaan Arttu Wiskarin toinen korva on kuuroutunut kokonaan.

– Kolme viikkoa sitten alkoi kova tinnitus ja vasen korva kuuroutui. Nyt kuulo alkaa palautua ja uskallan ehkä hymyillä taas keikalla. Tää vaiva tulee aina välillä ja joka kerta musertaa mut totaalisesti. Kaikki mahdolliset keinot on kokeiltu ja ei auta kuin uskoa, että tää loppuisi joskus, Wiskari kirjoitti kesäkuun alussa Facebookissa. 

Nyt Wiskari on löytänyt helpotuksen melko yllättävältä suunnalta.

– Mä olen joutunut jättämään tupakan kokonaan veke. Olen ollut nyt useamman kuukauden vetämättä. Se oli sellainen, minkä lekuri kielsi kokonaan, Wiskari kertoo MTV.fin haastattelussa.

– Tupakointi tukkii korvan kiertokanavia ja verenkiertoa. Lopettaminen on jeesannu kyllä. Lisäksi olen käynyt myös akupunktiossa ja fysioterapiassa, Wiskari lisää.

Laulajan mukaan monesta kuulovaikeudet kuulostavat lähinnä tyhmältä. 

– Sen tajuaa vasta silloin, kun se pamahtaa omalle kohdalle. Kun ei kuule edes samassa sävellajissa kuin muut. Se kuulostaa ihan sirkusmusalta. Kuin olisit neljän promillen kännissä katsomassa jotain sirkusta, Wiskari avautuu. 

Kiireisen Wiskarin elämässä tapahtuu myös perherintamalla, sillä hän saa toisen lapsensa. Tulevan tyttären laskettu aika on loka-marraskuun vaihteessa. 


Lue myös:

    Uusimmat