Windows 10 päivittyi itsestään tietokoneelle – nainen sai korvauksena 10 000 dollaria

Yhdysvaltalaisnaisen tietokone ei toiminut enää Windows 10 -päivityksen jälkeen, joten nainen haastoi Microsoftin oikeuteen.

Windows 10 -päivityksen asentuminen automaattisesti käyttäjien laitteille on herättänyt runsaasti kritiikkiä.

Vain muutama päivä Microsoftin uusimman käyttöjärjestelmän julkaisusta yhdysvaltalaisnaisen Teri Goldsteinin tietokone alkoi automaattisesti päivittää uuteen versioon. Nainen kertoo, ettei ollut koskaan edes kuullut Windows 10:stä tai halunnut siihen laitettaan päivitettävän.

Päivitys meni kuitenkin pahimmalla mahdollisella tavalla mieleen. Goldstein kertoo tietokoneensa hidastuneen päivityksen jälkeen huomattavasti: tietokone kaatui useasti ja meni täysin käyttökelvottomaan kuntoon päiviksi kerrallaan. Koska Goldstein pyörittää työkseen matkailuyritystä, aiheutti toimimaton kone hänelle tulonmenestystä.

Goldstein oli ensin yhteydessä Microsoftin asiakaspalveluun, muttei saanut apua ikävään ongelmaansa. Tämän jälkeen nainen haastoi teknologiajätin oikeuteen. Goldstein vaatii korvauksia menetetyistä tuloista sekä uuden tietokoneen hankinnasta.

Goldstein voitti oikeustaistelun. Microsoft maksoi Goldsteinille yhteensä 10 000 dollaria eli noin 9 250 euroa.

Microsoftin edustajan mukaan yhtiö kielsi tehneensä virheen päivittäessään järjestelmän automaatisesti, ja maksoi naisen vaatiman korvaussumman vain välttääkseen oikeusprosessin pitkittymisen.

Windows 10 -päivitys on herättänyt paljon kritiikkiä osakseen, sillä päivitys on latautunut monelle käyttäjälle automaattisesti. Päivityksen estäminen on myös havaittu vaikeaksi. Windows 10 julkaistiin heinäkuussa 2015. Päivitys on ilmainen heinäkuun 29. päivä saakka vanhempien Windows-versioiden käyttäjille.

 

Lue myös:

    Uusimmat