Seiväshypyn tuore Euroopan mestari Wilma Murto paljasti Ylelle toimineensa EM-finaalihuumassa Münchenissä jopa vastoin valmentajansa Jarno Koivusen ohjetta.
Murto teki huimia ja paransi kisassa jo ennestään hallussaan ollutta Suomen ennätystä kolmesti, ensin 475:een, sitten 480:een ja lopulta vielä mestaruuden varmistaneena 485:een. 475 ja 480 menivät yli Murron ensimmäisellä yrittämällä, 485 toisella.
– Jarno oli jo näyttämässä käsimerkkejä, että älä sitä vikaa enää 85:stä hyppää, ja minä olin, että kyllä minä vielä kerran koitan. Sitten riitti, Murto kertoi iloisena Ylen tv-haastattelussa.
LUE MYÖS: Sauli Niinistöltä huikea kommentti EM-sankari Wilma Murrosta
Ennen Müncheniä parhaimmillaan 472 ylittänyt Salon Vilppaan hyppääjä ehti sanojensa mukaan käydä EM-finaalin aikana läpi paljon ajatuksia.
– Päällimmäisenä oli, että tuo on se, mitä on tuntenut, se on kytenyt pinnan alla kauan. Viimeistään MM:eiden jälkeen oli tunne, että nyt se tarvitsisi saada sieltä ulos. Tämä oli ihan täydellinen paikka siihen. Ei tämä ilta olisi voinut hirveästi paremmin mennä.

