Wikipedian "synkkä päivä" käynnissä

Internetin avoin tietosanakirja Wikipedia on sulkenut englanninkieliset sivunsa vuorokaudeksi vastalauseena Yhdysvaltain piratismilakiehdotukselle.

Sivuilla käy päivittäin keskimäärin yli 25 miljoonaa ihmistä. Katkon aikana kävijät näkevät vain tietoa lakiehdotuksesta ja kehotuksen kannustaa kongressinjäseniä äänestämään ehdotusta vastaan.

Lakiehdotus iskee piraattielokuvien ja -musiikin levittämiseen. Laki pakottaisi nettiyhtiöt estämään pääsyn omilta sivuiltaan ulkomaisille sivuille, jotka tarjoavat Yhdysvaltain tekijänoikeuslain vastaista materiaalia. Wikipedian perustajan Jimmy Walesin mukaan ehdotus uhkaa netin tulevaisuutta.

Myös muut suuret internet-yhtiöt, kuten Google ja Yahoo, ovat kritisoineet lakiehdotusta vastaan.

Pimennyksessä on mukana muitakin sivustoja, kuten Reddit -uutissivusto. Niin ikään Valkoinen talo kritisoi ehdotusta viikonloppuna blogikirjoituksessa.

Esimerkiksi Twitter ei ole kuitenkaan ottanut osaa sulkuun.

BBC kertoo verkkosivuillaan, että Twitterin johtaja Dick Costolo twiittasi asiaan liittyen seuraavanlaisesti: "Maailmanlaajuisen liiketoiminnan sulkeminen reaktiona yksittäiseen valtion poliittiseen asiaan liittyen on hölmöä."

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat