Vuosittain katoaa tuhansia Suomen passeja

Suomen passeja ilmoitetaan vuosittain varastetuksi tai muulla tavalla kadonneeksi valtava määrä. Poliisin tilastojen mukaan viime vuonna hävisi yhteensä 8 862 passia. Kolmena edellisenä vuonna kadonneiden passien määrä oli peräti yli 10 000.

Vaikka moni ajattelee, että passi katoaa helposti ulkomaanmatkalla, todellisuudessa suurin osa näiden tärkeiden asiakirjojen katoamisista tapahtuu kotimaassa.  Esimerkiksi vuonna 2013 ulkomailla hävisi reilut 700 passia, kun katoamisilmoituksia tehtiin Suomessa samana aikana yli 8000. 

Passeja katoaa muutoissa ja suosikkikohteissa

Kotimaassa passeja katoaa paljon muun muassa muuttojen yhteydessä. Moni käyttää passia myös henkilöllisyystodistuksena ja kuljettaa passia aina mukana, mikä lisää katoamis- ja varastamisriskiä.

– Ulkomailla Suomen passeja varastetaan tai häviää eniten siellä, missä suomalaiset paljon matkustavat eli Tallinnassa, Espanjassa ja Thaimaassa, kertoo lupahallintopäällikkö Minna Gråsten Poliisihallituksesta.  

Suomen passit ovat haluttuja, koska niillä voi matkustaa ilman viisumia hyvin moneen maahan. Harvoin kuitenkaan varastetaan pelkkää passia vaan ne joutuvat vääriin käsiin esimerkiksi lakkuvarkauden myötä.

Vauvapasseja ei tarvitse palauttaa

Aiemmin osa passien "katoamisista" selittyi sillä, että kaikki eivät halunneet palauttaa poliisille esimerkiksi lapsensa ensimmäistä passia tai omaa passia, jossa on harvinaisia leimoja.  Osa ihmisistä on halunnut pitää tällaiset passit muistona ja on ilmoittanut sen takia passin kadonneen.

Nykylain mukaan vanhaa passia ei tarvitse enää palauttaa, mutta halutessaan sen voi antaa poliisille tuhottavaksi. Uuden passin myötä vanhan passin voimassaolo päättyy automaattisesti.

Lue myös:

    Uusimmat