Tarinallaan Stina haluaa kertoa, että elämässä on aina toivoa.
Stina Dansie muutti miehensä kanssa Yhdysvalloista Suomeen vuonna 2008. Parin kanssa mukana muutti neljä lasta.
Ensimmäiset vuodet Suomessa olivat vaikeita. Perhe joutui hakemaan toimeentulonsa tueksi sosiaalietuuksia, joiden hakeminen ei ollut helppoa.
Tukien hakeminen oli raskasta erityisesti henkisesti, sillä ei ollut näköpiirissä, milloin tilanteesta päästäisiin pois.
– Mieheni ei puhu ollenkaan suomea, niin byrokratia ja muut paperityöt jäivät minulle, Stina muistelee.
"Koin, että minua pidettiin luuserina"
Stina kokee, että sosiaalitoimiston virkailijoilta puuttui kokonaan pyrkimys nähdä perheen yksilöllinen tilanne.
– Siellä ei esimerkiksi rohkaistu aikuislukio-opiskelua lainkaan. Suositeltiin työntekoa, vaikkei siitä ollut meille taloudellisesti mitään hyötyä, ei lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä.
– Koin, että minuun suhtauduttiin vähän epäilevästi. OIin aika nuori neljän lapsen äiti ja sitä selvästi paheksuttiin ja vieroksuttiin.
– Olin tosi heikoilla kun tuntui, että identiteetti on niin sidoksissa kieleen. Kun monen vuoden jälkeen tulee takaisin Suomeen eikä oikein osaa edes kieltä, tai osaa vain kieltä, jota teinit puhuu, on vaikea yhtäkkiä elää aikuisten maailmassa.
7:33
Stina sai töitä siivoojana. Taloudelliset toimeentulovaikeudet eivät loppuneet siihen, sillä pienellä siivoojan palkalla ei kyetty elättämään koko perhettä.
Yrityksistä huolimatta Stinan mies ei saanut itselleen töitä.
– Kun samaan aikaan nostettiin toimeentulotukea, työssäkäynti oli aika plus miinus nolla. Mutta kävin töissä, koska ajattelin, että niin kuuluu tehdä, Stina muistelee.
Kaikki panokset opiskeluun
Stina kyllästyi sosiaaliviranomaisten kanssa tappeluun ja lopetti siivoojan työt taloudellisesti kannattamattomana. Hän päätti ohjata kaiken turhautumisensa opintoihin.
Stina meni aikuislukioon suorittamaan aiemmin kesken jääneen tutkinnon loppuun.
– Taustalla oli ajatus, että hankin sellaisen ammatin, että vaikka olisin perheen ainoa työssäkäyvä, pystyisin elättämään sillä perheen. Etten takuuvarmasti tulisi enää tarvitsemaan tukia.
Ylioppilaaksi Stina valmistui keväällä 2012.
Muutos alkoi raamattukoulusta
Vuonna 2013 Stina aloitti ystävänsä tuella opiskelun seurakunnan raamattukoulussa. Samalla se oli alkusysäys alkavalle elämänmuutokselle.
– Siitä asiat lähtivät aika radikaalisti muuttumaan. Mies sai työharjoittelupaikan ja kaksi työtarjousta. Aiempana viitenä vuotena hänelle ei oltu tarjottu yhtäkään työpaikkaa.
Stinan ystävällä oli buukkaustoimisto, eli he järjestivät yrityksille asiakastapaamisia. Yhtenä päivänä hän totesi Stinalle, että Stinalla voisi olla menestysmahdollisuuksia kyseisellä alalla.
Stina päätti ottaa riskin. Oli vuosi 2013.
– Lopetin työkokeilun ja tulin puhelintyöhön silloiselle työnantajalle. Yrityksen asiakkaina oli muun muassa mainostoimistoja.
Stina osoittautui hyväksi työssään, ja hänestä tuli nopeasti yrityksen tuottoisin työntekijä.
– Itsekin yllätyin siitä, että onnistuin kehittymään niin nopeasti.
Itsetunto murskattu
Onnistumisen kokemus oli tärkeä. Edelliset viisi vuotta sosiaalietuuksien varassa eläneenä olivat jättäneet kolhut itsetuntoon.
– Tuilla elettyjen vuosien jälkeen olin tullut araksi ja pelkääväksi, vaikka en ole luonteeltani sellainen. Jos kuljin kaupungilla, pelkäsin ihmisten katseita. Ajattelin, että ihmiset näkevät suoraan lävitseni ja näkevät sen epävarmuuden, mikä minussa oli.
Tuella elettyjen vuosien vuoksi Stina pelkäsi ”tuomituksi tulemista”. Hän koki olevansa epäonnistunut.
– Sitten asiat alkoivat muuttua, kun sain työpaikan, jossa työkulttuuri oli innostava, asiakkaat upeita ja pääsin joka päivä haastamaan itseäni juuri sopivasti.
Stina muistelee, että hän haki perheensä kanssa toimeentulotukea viimeistä kertaa 2013. Se oli alle kuusi kuukautta siitä, kun Stina oli lähtenyt raamattukouluun.
– Aluksi ei saatu rahaa enemmän kuin aiemminkaan, mutta tienasimme itse ne rahat. Se tunne oli parasta, koin että oltiin päästy vapaaksi tietynlaisesta stigmasta.
Kuvioihin oma yritys
Stina työskenteli yrityksessä kaksi vuotta ja tuli koko ajan varmemmaksi. Lopulta silloinen työnantaja väläytti Stinalle ajatusta, että hänen kannattaisi perustaa oma toiminimi.
– Yrittäjäksi lähteminen tuntui aluksi isolta askeleelta. Ajattelin, että byrokratia on liian vaikeaa ja pelkäsin, että mokaan ja joudun ongelmiin.
Lopulta Stina päätti rohkaista itseään, ja lähti kokeilemaan yrittäjänä toimimista. Hän perusti oman yrityksen, jonka nimeksi tuli Good Call.
Asiakkaita yritykselle löytyi heti.
Ensimmäisenä vuotena yrityksen liikevaihto oli lähes 60 000 euroa. Sen jälkeen kasvu on ollut nopeaa. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli jo noin 608 000 euroa.
Vielä seitsemän vuotta sitten hän oli köyhä ja masentunut, ja ajatus omasta yrityksestä olisi tuntunut todella etäiseltä.
Nyt Stina on kuuden lapsen äiti ja menestyvän yrityksen johtaja. Hiljattain hän perusti myös uuden yrityksen aiemman rinnalle.
– Ainakin ne rahat on maksettu veroina moninkertaisesti takaisin, mitä aikanaan saatiin tukina, Stina sanoo.
Toivoa ei saa menettää pahassakaan tilanteessa
Omalla tarinallaan Stina haluaa kertoa ihmisille, että vaikka elämä tuntuisi hetkittäin epätoivoiselta, aina on toivoa.
– Aina on toivoa ja aina löytyy mahdollisuuksia. Sitten kun mahdollisuuksia tulee, täytyy olla uskallusta ottaa niistä kiinni. Täytyy myös tunnistaa ne oikeat mahdollisuudet, mutta uskon kyllä, että sydän ohjaa näissä kun vaan uskaltaa rehellisesti kuunnella.
Stina on sitä mieltä, että kunnon onnistumisia ei välttämättä tule, ellei ole valmis heittäytymään. Menestymisen eteen on oltava valmis ottamaan myös riskejä.
– Jokaisessa on sisäänrakennettu kyvykkyys menestyä. Joskus tarvitaan apua toisilta, että se potentiaali saadaan ulos.