Vuoristo-oloissa sijaitsevat kilpailupaikat ovat haaste talviolympialaisissa toista kertaa peräkkäin. Salt Lake Cityssä kolme vuotta sitten urheilijat haukkoivat happea noin 2000 metrin korkeudessa ja ensi talvena on edessä lähes samanlainen kokemus. Torinon olympialaisten lumilajien kilpailupaikat ovat 1600 - 2000 metrissä.
- Korkealla kilpailtaessa etenkin palautumisen kanssa pitää olla tarkkana. Tulevissa olympiamaisemissa haasteellisuutta lisää se, että osa urheilijoista asuu korkeammalla kuin urheilee. Yksi kisakylistä on Sestrieressä 2000 metrin korkeudessa, ja siellä asuvista esimerkiksi maastohiihtäjät kilpailevat Pragelatossa 1600 metrissä, Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola kertoi tiistaina Torino-seminaarissa Helsingissä.
Niemi-Nikkolan mukaan suomalaisten lähtökohdat Torinoon ovat kuitenkin hyvät, sillä urheilijat ovat menestyneet tänä talvena usean lajin maailmancupeissa ja arvokisoissa. - Kärjen tuntumasta on parempi lähteä kuin takamatkalta, Niemi-Nikkola kuvasi.
Menestykseen tarvittavan suoritustason on oltava kohdallaan jo tänä talvena, sillä yhdessä harjoituskaudessa ei voi tehdä ihmeitä. Osaamisensa voi sen sijaan pilata, ja Olympiakomitea aikoo lajiliittojen kanssa miettiä tarkkaan olympiavalmistautumisen kuviot. Esimerkiksi Oberstdorfin MM-hiihdoissa muutaman urheilijat kisat menivät huonosti, koska maailmancupien kilpailujen urakka kasvoi liian suureksi ennen kauden päätapahtumaa.
Torinoon noin sata suomalaisurheilijaa
Olympiakomitea valinnee Torinoon noin sata suomalaisurheilijaa. He kilpailevat vähintään kymmenessä lajissa, sillä varmoja suomalaislajeja ovat jo alppihiihto, ampumahiihto, freestyle, jääkiekko, lumilautailu, maastohiihto, mäkihyppy, pikaluistelu, taitoluistelu ja yhdistetty. Lajivalikoima voi vielä kasvaa curlingilla, jos suomalaiset varmistavat olympiapaikkansa kevään MM-kisoissa.
Torinon kisoissa jääurheilulajit kilpaillaan kisojen isäntäkaupungissa ja lähes kaikki muut lajit vuorilla vähintään puolentoista tunnin matkan päässä Torinosta.
(MTV3-STT)