Löyhkä ja tolkuton sotku iskivät vasten vuokranantajapariskunnan kasvoja, kun omistajat lähtivät selvittämään asunnon kuntoa.
Oulun käräjäoikeudessa puitiin tapausta, jossa naisvuokralainen oli sotkenut asuntonsa seinät lattiasta kattoon. Asunto oli muutenkin järkyttävässä kunnossa. Vahingot tapahtuivat kerrostaloasunnossa Oulussa vuosina 2020 ja 2021.
Ensimmäiset merkit ongelmista olivat vuokranantajan saamat sekavat viestit. Kun vuokranmaksu loppui eikä vuokralaista enää tavoitettu, ihmettelivät vuokranantajat mistä on kyse. Asunnolle mennessä vastaan iski haju ja järkyttävä näky.
Seinät kauttaaltaan töhryjen peitossa
Asunnon sisäseiniä oli töhritty kauttaaltaan maalilla ja tusseilla. Vessan oven kahva oli revitty irti ja elintarvikkeet pilaantuivat sähköttömänä lämmenneeseen jääkaappipakastimeen.
– Jääkaappi-pakastin oli ollut täynnä mätänevää lihaa ja mustia pieniä kuoriaisia, vuokranantaja kertoo käräjäoikeuden tuomion mukaan.
Asunnon omistanut pariskunta kertoi paikalla tehtyihin siivous- ja korjaustöihin menneen yhteensä 118 tuntia eli lähemmäs viisi vuorokautta.
He kuvailivat tapauksen herättäneen heissä epätoivoa. He olivat parhaansa mukaan pyrkineet kunnioittamaan ja vaalimaan iäkkään asunnon alkuperäistä tyyliä ja materiaaleja, jotka vuokralainen oli sittemmin tärvellyt.
