Vuoden nuori muotoilija 2006

Vuoden 2006 nuori muotoilija -palkinnon saajat ovat teollinen muotoilija, tait.yo Jukka Korpihete ja kalustemuotoilija, tait.yo Mikko Paakkanen.

Palkinnon tarkoituksena on kannustaa nuoria muotoilijoita tinkimättömään ja omaleimaiseen työskentelyyn graafisen suunnittelun, sisustusarkkitehtuurin, taidekäsityön, taideteollisuuden tai teollisen muotoilun alalla sekä tuoda nuoria esille julkisuuteen. Palkintoperusteina ovat poikkeuksellinen, omaperäinen ja korkeatasoinen osaaminen jollakin edellä mainituista aloista.

"Palkittavien työ on laadukasta ja edustaa innovatiivista nuorta suomalaista muotoilua, jossa kansainvälisten vaikutteiden vahvistama muotokieli yhdistyy yksilölliseen luovuuteen", toteaa jury lausunnossaan.

Palkinnolla jury haluaa kannustaa näitä kahta kehityskelpoista nuorta muotoilijaa teolliseen tuotantoon ja rohkaista heitä kansainväliseen toimintaan.

Mikko Paakkanen on suunnitellut tuotannossa olevia ja jo palkittujakin tuotteita, muun muassa huonekaluja. Tuotteiden visuaalinen kieli saa inspiraationsa tästä ajasta, mutta niissä on aina mukana myös klassinen kauneuskäsite ja harmonia.

Jukka Korpihete on suunnitellut valaisimia, tutkinut valoa ja tehnyt valosuunnittelua, muun muassa julkisivuvalaistuksia ja valoteoksia. Korpiheteen tuotteet ovat herkällä ja määrätietoisella tavalla suunniteltuja. Hän käyttää valoa ja varjoa maalarin tavoin – kuin valolla maalaava impressionisti.

Vuoden nuori muotoilija -juryyn 2006 kuuluivat intendentti Jukka Savolainen, muotoilija Ilkka Suppanen, näyttelypäällikkö Merja Pylkkänen ja toimitusjohtaja Ilpo Santala. Palkintosumman 5 000 euroa lahjoitti Suomen Kulttuurirahasto.

Palkinnon ovat aiemmin saaneet muotoilijat Harri Koskinen ja Ilkka Suppanen (2000), sisustusarkkitehti Karola Sahi ja arkkitehti Eeva Lithovius (2001), muotoilija ja puuseppä Tuuli Autio ja muotoilija ja hopeaseppä Pyry Tamminen (2002) sekä graafiset suunnittelijat Antti Hinkula ja Teemu Suviala (2005).

T.i.l.a. onnittelee palkinnon saajia.

(T.i.l.a. 22.3.2006)

Lue myös:

    Uusimmat