Volvo on ilmoittanut, että Geneven autonäyttelyssä esiteltävä XC60 sisältää kolme uutta kehittynyttä kuljettajaa avustavaa toimintoa, jotka auttavat välttämään vaaratilanteita.
Uudet turvallisuusominaisuudet tarjoavat kuljettajalle tarvittaessa automaattista ohjaustukea ja auttavat välttämään mahdollisia onnettomuustilanteita. Volvo uskoo, että nämä uudet toiminnot tekevät uudesta XC60-mallista yhden maanteiden turvallisimmista autoista.
– Olemme työskennelleet törmäyksenestojärjestelmien parissa jo usean vuoden ajan ja olemme nähneet, kuinka tehokkaita ne voivat olla. Ruotsissa peräänajo-onnettomuudet ovat vähentyneet noin 45 prosenttia törmäysvaroittimen ja automaattijarrutusjärjestelmän ansiosta, kertoo Volvon turvallisuuskeskuksen johtaja Malin Ekholm.
City Safety -järjestelmää on päivitetty XC60-mallissa, ja se sisältää nyt ohjaustuen, joka aktivoituu, kun automaattijarrutus ei yksin pysty välttämään uhkaavaa onnettomuutta. Tällaisissa tilanteissa auto auttaa kuljettajaa väistämään edessä olevan esteen. Järjestelmä auttaa välttämään yhteentörmäyksiä toisten ajoneuvojen, jalankulkijoiden ja suurten eläinten kanssa. Se toimii 50–100 kilometrin tuntinopeuksissa.
Volvo on lisännyt autoon myös vastaantulevien ajoneuvojen väistötoiminnon, joka auttaa kuljettajaa välttämään yhteentörmäyksiä vastaantulevalla kaistalla kulkevien ajoneuvojen kanssa. Järjestelmä varoittaa kuljettajaa, joka on tahattomasti ajautumassa vastaantulevien kaistalle, tarjoamalla automaattista ohjausapua ja opastamalla auton takaisin omalle kaistalle pois vastaantulevan liikenteen tieltä. Tämä järjestelmä toimii nopeudessa 60–140 kilometriä tunnissa.
– Kaikki kolme uutta ominaisuutta edustavat selkeitä askelia eteenpäin kohti täysin autonomisia autoja, Ekholm lisää.