Virossa kohu Ukraina-avustusten huijaamisesta: Yli miljoona euroa "kynsisalongin työntekijän" rakennusyhtiölle – skandaalissa mukana myös tuore kansanedustaja

Lahjoituksia kerännyt virolaisyhdistys aloitti maaliskuussa sisäisen selvityksen sen jälkeen, kun väärinkäytösepäilyt tulivat julki. Yhdistyksen johtaja valittiin äskettäin Viron parlamenttiin suurella äänimäärällä.

Virossa on noussut kohu Ukrainaan annettujen rahalahjoitusten kulkeutumisesta hämäräperäiselle ukrainaiselle rakennusyhtiölle. Tapauksesta ovat Virossa uutisoineet ainakin Eesti Päevaleht ja Viron yleisradioyhtiö ERR.

Virossa lahjoituksia on kerännyt Slava Ukraini -niminen yhdistys, joka aloitti maaliskuussa sisäisen selvityksen sen jälkeen, kun väärinkäytösepäilyt tulivat julki.

Selvityksen ajaksi avustusten maksaminen Ukrainaan on keskeytetty. Yhdistyksen yhteistyökumppani Ukrainassa on ollut kansalaisjärjestö All for Victory, jonka osuudesta on kerrottu jo aiemmin.

Eesti Päevaleht kertoi lauantaina, että kuvioon liittyy myös rakennusyhtiö IC Construction, jolle virolaisyhdistys olisi maksanut 1,5 miljoonaa euroa tämän vuoden alussa. On kuitenkin epäselvää, mitä yhdistys olisi saanut yhtiöltä rahojensa vastineeksi.

Kaikkiaan yhdistys on kerännyt virolaisilta lahjoituksia 6,5 miljoonan euron edestä. Yhdistys on muun muassa rahoittanut lääkintähenkilöstön koulutusta ja ambulanssien lähettämistä Ukrainaan. Yhdistys perustettiin pian sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.

Kohussa mukana tuore kansanedustaja

Tapauksesta tekee Virossa mielenkiintoisen se, että Slava Ukrainin johtaja Johanna-Maria Lehtme valittiin äskettäin Viron parlamenttiin suurella äänimäärällä Eesti 200 -puolueen listoilta. Hän oli kertonut puolueen johdolle yhdistyksen mahdollisista epäselvyyksistä vain pari päivää ennen vaaleja. Hän ei ole kommentoinut uusia tietoja virolaismedialle.

Lehden mukaan All for Victoryn ja rakennusyhtiön toiminnassa on ollut mukana samoja ihmisiä, joilla on myös yhteys Lvivin kaupungin virkamiehiin. Lisäksi kansanedustaja Lehtme on läheinen ystävä All for Victoryn johtajan Hennadiy Vaskivin kanssa.

IC Construction on lisäksi rekisteröity erään kynsisalongin työntekijän nimiin. Kyseisen kynsisalongin omistaa puolestaan Vaskivin vaimo.

Lehti myös siteeraa ukrainalaista Kyiv Independentia, jonka mukaan rakennusyhtiö olisi suoraan myöntänyt lähes kaiken yhtiön tekemän voiton koostuneen virolaisen Slava Ukrainin avustuksista.

Lehden mukaan yhtiö teki viime vuonna voittoa 250 000 euroa, pitkälti Virosta tulleiden lahjoitusten ansiosta.

Lue myös:

    Uusimmat