Virolaisasiantuntija: Suomen uusi hallitus tietää kyllä turvallisuustilanteen

Suomessa käyntiin pyörähtäneitä hallitusneuvotteluja seurataan tarkkaan myös Suomenlahden eteläpuolella. Eikä vähiten turvallisuuslinjausten vuoksi.

Viron parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Marko Mihkelson sanoo, että alueen turvallisuustilanteen muutokset on kyllä huomioitu tarkkaan myös Suomessa.

Mihkelson pohtii MTV Uutisten haastattelussa uuden hallituksen muodostumista ja sen vaikutusta turvallisuuskysymyksiin. Hän sanoo ihmetelleensä, monen muun lailla, Rkp:n putoamista ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin pois hallitusneuvotteluista.

– Olen aina sanonut, että Suomessa turvallisuuteen liittyvää, poliittista debattia käydään harkiten, hitaasti ja plussia sekä miinuksia punniten.

Mihkelson sanoo, että turvallisuudesta puhuttaessa mikään ei pitäisi olla mahdotonta. Ei yhteistyömielessä eikä valtion omia ratkaisuja tehtäessä.

– Voimme nähdä, että Venäjän aloittamat toimet kestävät pitkään. On vaikea uskoa, että turvallisuusilmasto muuttuisi Viron tai Suomen osalta rauhallisemmaksi aikoihin. Venäjän ja lännen suhteiden kylmää kautta voidaan tulevaisuudessa mitata pikemminkin vuosissa.

Mihkelsonin arvion mukaan esimerkiksi tämä luo pohjan sille, millaisia päätöksiä Suomen uusi hallitus turvallisuusasioissa tekee.

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat