Virkamerkkiä esittänyt poliisi raiskasi – ei tuomittu virka-aseman väärinkäyttämisestä

Virkamerkkiä näyttämällä 16-vuotiaan tytön asuntoonsa houkutellut ja raiskannut poliisi ei saanut tuomiota virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Vapaa-aikaa viettänyt poliisimies oli tavannut Helsingissä öisellä kadulla kotoaan karkumatkalla olleen 16-vuotiaan tytön, jolle hän oli ilmoittanut olevansa poliisi ja esittänyt virkamerkkinsä. Saatuaan tytön tulemaan asuntoonsa poliisimies oli muun muassa raiskannut tämän.

Vuonna 2010 käräjäoikeudessa poliisi tuomittiin raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä koskevan kuvan levittämisestä kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet virka-aseman väärinkäyttämisestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Sekä asianomistaja, vastaaja ja syyttäjä valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

Hovioikeudessa tuomio sen sijaan koveni. Poliisi tuomittiin kahden ja puolen vankeusrangaistukseen edellä mainittujen rikosten lisäksi myös virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Poliisille myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen. Valituksessaan tuomittu vaati, että syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä hylätään.

Korkein oikeus hylkäsi syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä ja hänet vapautettiin tältä osin tuomitusta rangaistuksesta. Korkein oikeus katsoo, ettei poliisi toiminut virassaan eikä käyttänyt julkista valtaa virkatehtävässään tekoaikana. Jo tällä perusteella on selvää, ettei syyte voi menestyä, korkein oikeus linjaa.

Poliisi tuomittiin korkeimmassa oikeudessa raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä koskevan kuvan levittämisestä kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat