Virginian kuvernööri keskellä rasistista kohua – Northamia vaaditaan eroamaan vuonna 1984 julkaistun julkean kaapukuvan takia

Virginian kuvernööriä vaaditaan eroamaan rasismikohun takia 7:14

Vaatimukset Virginian kuvernöörin erosta voimistuvat Yhdysvalloissa. Demokraattikuvernööri Ralph Northam on joutunut keskelle kohua, kun julkisuudessa levisi hänestä otettu vanha, törkeän rasistiseksi arvioitu valokuva.

Kohun aiheuttanut valokuva on vuodelta 1984 Eastern Virginia Medical School -yliopiston vuosikirjasta. Kuvassa yksi ihminen on pukeutuneena rasistisen äärijärjestön Ku Klux Klanin tunnuksenomaiseen asuun eli valkoiseen kaapuun ja suippoon huppuun, joka peittää myös kasvot. Toinen kuvassa oleva henkilö on maalannut kasvonsa mustiksi.

Vuosikirjan mukaan muvassa esiintyy Ralph Northam. Kuvernööri onkin myöntänyt olevansa kuvassa, mutta ei ole suostunut kertomaan, kumpi kuvassa olevista henkilöistä hän on.

Northam pyytää anteeksi

Northamin kanslia lähetti eilen julkisuuteen tiedotteen, jossa kuvernööri pyysi anteeksi toimintaansa ja sanoi kuvan olevan rasistinen ja loukkaava. Hän sanoi olevansa syvästi katuvainen mielipahasta, jota kuva on aiheuttanut ennen ja nyt.

Kuvan julkitulon aika alleviivaa arvostelijoiden mukaan sen loukkaavuutta. Yhdysvalloissa vietetään juuri nyt Mustien historian kuukautta, jolloin on tarkoituksena muistella muun muassa orjakauppaa ja mustien kansalaisoikeustaistelua.

Arvostelijoiden joukko kasvaa

Anteeksipyyntö ei ole tyydyttänyt Northamin hänen arvostelijoita. Kuvernöörin eroa vaatien joukko on sen sijaan kasvanut ja käynyt päivä päivältä arvovaltaisemmaksi.

Republikaanipoliitikot ovat vaatineet Northamin eroa heti kuvan tultua julkisuuteen, mutta viime päivinä vaatijoiden joukkoon on liittynyt myös merkittäviä demokraattipoliitikkoja.

Viimeisen vuorokauden aikana eroa vaativat senaattorit Kamala Harris, Kirsten Gillibrand ja Cody Booker sekä presidentti Barack Obaman jälkimmäisen hallituksen liikenneministeri Julian Castro, jotka kaikki ovat ilmoittaneet tavoittelevansa demokraattien presidenttiehdokkuutta vuoden 2020 vaaleissa.

Myös presidenttiehdokkaiden joukkoon ilmoittautunut senaattori Elizabeth Warren kommentoi kohua vaatimatta Northamin eroa.

– Nämä rasistiset kuvat ovat syvästi loukkaavia. Vihalla ja syrjinnällä ei pitäisi olla mitään paikkaa maassamme eikä sitä pitäisi sietää, eteenkään johtajiemme taholta, olivat he sitten republikaaneja tai demokraatteja, Warren sanoi.

Virginiaa senaatissa edustavat Tim Kaine ja Mark Warren, molemmat demokraatteja, ovat kritisoineet Northamia, mutta eivät ole suoranaisesti vaatineet hänen eroaan.

He ovat kehottaneet Northamia "pohtimaan, miten jatkaa tästä eteenpäin". Kaine muistetaan vuoden 2016 presidentinvaaleista Hillary Clintonin varapresidenttiehdokkaana.

Northam valittiin Virginian kuvernööriksi vuonna 2017 vaalissa, jossa hän voitti republikaanien vastaehdokkaan selvällä erolla. Northam on tehnyt pitkän uran osavaltion paikallispolitiikassa. Hän on ammatiltaan lastenlääkäri.

Lue myös:

    Uusimmat