Ville Valon tunnustus lehdessä: Halusin hajoittaa HIMin monta kertaa

Ville Valo (Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva)
Ville Valo (Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva)Lehtikuva
Julkaistu 31.12.2009 08:43(Päivitetty 31.12.2009 08:43)

Raitistunut HIM-yhtyeen keulakuva kertoo Iltalehdessä, kuinka suositun yhtyeen taival oli päättyä monta kertaa Villen alkoholinhuuruisen elämän vuoksi.

Kohta kolme vuotta raittiina elänyt rokkikukko elää nykyään vain musiikilleen. Alkoholin pois jättäminen muutti miehen elämän sisällön täysin, eikä hurmurilla ole aikaa edes seurusteluun.

Rockmaailmaan on yhdistetty aina myös päihteet ja alkoholi tuli tutuksi myös Ville Valolle. Menovedestä tuli niin läheinen laulajalle, että se melkein hajotti suositun bändin.

HIMin keulakuvan railakas elämäntyyli johti siihen, että Valo halusi välillä hajoittaa bändin lähes päivittäin.

– Kyse oli lähinnä siitä, että löysin itseni tilanteesta, jossa ei ollut kivaa. Ja silloin, kun ei ole kivaa, niin silloinhan sitä ei pitäisi tehdä, Valo kertoo lehdessä.

Alkoholilla läträäminen loppui kuitenkin vuonna 2007, kun työuupumuksesta kärsinyt Valo hakeutui malibulaiselle Promises-klinikalle hoitoon.

– Se oli sellainen pieni levähdystauko. Ei ollut kännykkää, aurinko paistoi jonkin verran ja sitten olivat kalterit ympärillä, etten päässyt tekemään pahojani. Ihan miellyttävä vankila se oli ja todella kallis.

Vieroitushoito antoi miehen elämälle uuden suunnan. Nyt Valo keskittyy täysin musiikkiin, eikä miehen kalenterissa ole aikaa edes parisuhteelle.

– Olisi kivaa hengailla daamien kanssa, mutta silloin kun minä haluan, eikä se ei ole mielestäni hirveän hyvä lähtökohta suhteelle. Koen olevani psykologisesti täysin väärässä ja ennen kuin saan korjattua tämän kieroutuman, en viitsi luvata kenellekään mitään, mitä en pysty takaamaan.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Ville Valo