Viking Amorellan turmareitiltä löytyi nelimetrinen lohkare, johon laiva on saattanut osua – "Sillä ei ole onnettomuuden kanssa sinänsä mitään tekemistä"

Amorellan reitiltä löytynyt kova luonnonmateriaali on osoittautunut suureksi kiveksi. Lohkare on neljä metriä pitkä sekä 1,5-2 metriä leveä ja syvä.

Aiempien selvitysten mukaan kyseisellä kohdalla ei lohkaretta pitäisi olla. Väyläviraston meriväyläyksikön päällikkö Simo Kerkelä ei kuitenkaan usko, että lohkareella on suoranaista tekemistä onnettomuuden kanssa. 

– Sillä ei ole onnettomuuden kanssa sinänsä mitään tekemistä. 

Hän pitää mahdollisena sitä, että laiva on osunut lohkareeseen väylän ulkopuolella ajauduttuaan pois siltä.

– Lohkare on liikahtanut ja siinä on ollut jonkinlainen penger tai luiska, että se on tullut alas. 

Kerkelä painottaa, että tilanteesta ei ole varmaa tietoa. Hän pitää kuitenkin tätä mahdollisuutta todennäköisenä. 

Lohkare on tällä hetkellä väylän reunaviivalla, Kerkelän sanoin hieman väyläalueen sisäpuolella.

– Se on kuitenkin niin reunassa, että se ei haittaa laivaliikennettä.

Lohkaretta ei ole tarkoitus siirtää, vaan tarpeen tullen se räjäytetään. 

Uudesta reitistä ei ole käyty keskusteluja

Tällä hetkellä paikalla on käytössä tankohara, jolla tarkistetaan kaikki matalat väylän alueet.  

Mahdollisista muutoksista reittiin ei ole Kerkelän mukaan käyty keskusteluja.

Täysin hypoteettisesti pohdittuna uuden reitin käyttöön saaminen vaatisi Kerkelän mukaan paljon työtä. 

Hän kuitenkin korostaa vahvasti, että nämä ovat jatkon keskusteluja ja nyt keskittyminen on muualla.

Tällä hetkellä väylällä suoritetaan viimeisiä mittauksia, joilla saadaan selville paikalla oleva tilanne.

Tarkoituksena on tänään päättää, avataanko reitti huomenna liikenteelle.

– Eihän tämä paikkana ole täällä meidän Suomen saaristossa sen ihmeellisempi. Vaikea paikka ajaa, mutta kun on luotsikirjalla ajaneet henkilöt laivan kyydissä, niin kyllä he sen huolellisella ajolla osaavat ajaa.

Lue myös:

    Uusimmat