Viisi kiusallisista kroppavaivaa ja kuinka päästä niistä eroon

Kyseessä ei ehkä ole hengenvaarallinen vaiva, mutta esimerkiksi rakot, jäykkä niska, närästys tai rohtuneet huulet saattavat olla kivuliaita, tuntua nololta tai yksinkertaisesti ärsyttäviltä. Näin selätät vaivat!

Usein tietyt vaivat ohitetaan satunnaisina riesoina ja niiden toivotaan parantuvan itsestään. On kuitenkin olemassa kikkoja, joilla pääset niistä nopeammin eroon tai ehkäistä niitä edes syntymästä. Katso mistä vaivat johtuvat ja kuinka selättää ne.

Kuiva suu

Syljen erittymisen hidastumiseen voi olla monia eri syitä. Voi olla, että et juo tarpeeksi vettä. Kuiva suu saattaa olla myös jonkin lääkkeesi aiheuttama sivuvaikutus.

Mikä avuksi? Juo enemmän vettä. Sokerittoman kovan karamellin imeskely tai xylitol-purukumin jauhaminen saattaa myös auttaa. Vähennä kofeiinia ja lopeta tupakointi. Apteekista saa ilman reseptiä erilaisia kuivan suun hoitoja, kuten imeskelytabletteja, suusuihkeita, geelejä ja pastilleja.

– Jos nämä apukeinot eivät toimi, käy lääkärillä. On aina olemassa mahdollisuus, että saatat kärsiä esimerkiksi kroonisesta sivuontelotulehduksesta tai diabeteksesta, lääketieteen tohtori Roshini Raj sanoo.

Jäykkä niska

Pään pitäminen epämukavassa asennossa liian pitkään esimeriksi tietokoneella tai kännykkä korvalla saattaa kuormittaa kaula- ja niskalihaksiasi aiheuttaen kipua ja jäykkyyttä.

Mikä avuksi? Jos teet toimistotyötä, huolehdi siitä, että työpöytäsi, tuolisi, tietokoneen näyttösi ja näppäimistösi on asetettu niin, että työskentelysi on mukavaa. Tiedosta asentosi – älä istu lysyssä tai kaukana selkänojasta. Samat säännöt pätevät kotona.

– Paras tapa käyttää kannettavaa tietokonetta tai iPadia on pöydän äärellä eikä sylissä. Katso, että näyttö on silmiesi tasolla, Raj suosittelee.

Säännöllinen liikunta parantaa ryhtiä ja helpottaa hartioiden ja niskan jäykkyyttä. Aika ajoin kannattaa käydä myös hieronnassa.

Rohtuneet huulet

Huulia saattaa kuivattaa esimerkiksi kuiva sisäilma, kylmä sää tai liika aurinko. Huulten iho on paljon ohuempi kuin muu kasvojen iho, joten ne kuivuvat herkemmin. Kuivuus tekee huulista arat, halkeilevat ja kivuliaat.

Mikä avuksi? Huulten nuoleminen ja pureskelu ei ainakaan auta, vaan pahentaa asiaa. Hoidoksi riittää usein puhdistettu vaseliini, jota käytetään korkeintaan kahdesti päivässä. Sietämättömiin oireisiin saa tehokkaampia voiteita lääkäriltä. Halkeamat huulissa ja suussa saattavat viitata myös vitamiinien puutteeseen – myös vitamiiniarvot voi tarkistuttaa lääkärillä.

Rakot

Rakko, vesikello tai hiertymä on ihoon tai ihon alle syntynyt, kirkasta tai veristä kudosnestettä sisältävä nestekertymä. Rakko syntyy äkillisen tai jatkuvan kitkan ja hankauksen seurauksena; sen voi aiheuttaa esimerkiksi liian tiukat kengät.

Mikä avuksi? Rakkojen ehkäisyyn kannattaa panostaa, koska viattomalta tuntuva, pieni ihon hiertymä tai rakko on kipeä, rajoittaa liikkumista ja voi pilata esimerkiksi lomamatkan tai urheilusuorituksen. Ihorikko voi märkiä ja toimia myös bakteerien kulkureittinä.

Hyvin rasvattuun ihoon ei synny rakkoja niin herkästi kuin kuivaan ihoon. Oikean kokoiset ja hyvin istuvat kengät ovat tärkeät. Kun rakko on syntynyt, sitä ei kannata lähteä sörkkimään. Jos rakko on iso, sen voi kuitenkin puhkaista ja tyhjentää sivulta. Muista hygienia! Suojaa rakko tarttumattomalla haavatuotteella, jotka pysyvät paikoillaan useita päiviä. Rakon parannuttua ohutta ihoa kannattaa jonkin aikaa rasvata säännöllisesti.

Närästys

Närästys on hyvin yleinen oire, enemmän kuin joka kymmenes ihminen kokee sitä viikoittain. Närästys on polttava tunne rintalastan takana. Joskus nieluun tuntuu nousevan hapanta. Närästys liittyy yleensä ruokailuun; närästys voimistuu runsas syömisen ja mahaa ärsyttävien ruokien, kuten happamien mehujen, kahvin ja alkoholin jälkeen. Makuulla olo pahentaa närästystä, minkä vuoksi se usein vaivaa öisin. Samoin kumartelu, nostelu ja kiristävät vaatteet voivat lisätä närästystä.

Mikä avuksi? Vältä ylensyömistä. Runsas ruoka mahalaukussa lisää närästystä. Rasvaiset ruoat – erityisesti suklaa – aiheuttavat närästystä. Jos tupakoit, savuttelu kannattaa lopettaa tässäkin tapauksessa, sillä se selvästi lisää närästystä. Ohimenevän lievityksen närästykseen saa ilman reseptiä saatavavilla lääkkeillä.

Jos närästyksiä esintyy useita kertoja viikossa pitkiä aikoja, kannattaa hakeutua lääkärin tutkimuksiin. Usein toistuvan närästyksen yleisin syy on refluksitauti, jossa mahanestettä nousee ruokatorveen.

AVA

Lähteet: Health.com, Wikipedia.org, Terveyskirjasto.fi

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat