Viinojensa juonnista tulistunut parikymppinen löi jatkojen isäntää veitsellä yli sata kertaa – murhamies pääsee ensi vuonna vapaalle jalalle

Elinkautisvangin on määrä päästä ehdonalaiseen vapauteen ensi vuonna, päätti Helsingin hovioikeus. Mies tuomittiin murhasta, kun hän surmasi entuudestaan tuntemattoman miehen, joka oli kutsunut hänet viettämään iltaa kotiinsa.

Mies päästetään elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden lokakuussa. Silloin mies on ollut vankilassa 14 vuotta ja 6 kuukautta. Mies oli oikeuden päätöksen mukaan päätynyt vankilaan parikymppisenä.

Mies murhasi vuonna 2006 Helsingin Malminkartanossa hänet kotiinsa jatkoille kutsuneen keski-ikäisen miehen. Miehen mukaan rikoksen syynä oli riita matkapuhelimen lainaamisesta ja viinasta. Hänen mukaansa uhri oli juonut luvatta hänen viinojaan.

Hakkasi paistinpannulla ja puukotti mielettömästi

Mies löi uhria soluasunnossa useita kertoja paistinpannulla päähän, minkä jälkeen iski ja viilsi uhria Victorinox-kääntöveitsellä yli sata kertaa. Hän vei uhrin asunnolta 1,5 euroa ja matkapuhelimen. Hän myös pesi rikoksentekovälineet teon jälkeen.

Poistuttuaan asunnosta mies soitti sukulaisilleen ja kertoi tapahtuneesta. Poliisi otti hänet kiinni Helsingin keskustasta.

Mies myös karkasi Lapinlahden suljetulta osastolta, jossa hän oli mielentilatutkimuksessa. Hän jäi kiinni pian Helsingin rautatieasemalta, jossa hän oli kertomansa mukaan alkoholia etsimässä.

Mies kertoi käräjäoikeudessa yrittäneensä hakeutua vain päiviä ennen tekoa hoitoon Auroran sairaalaan, johon häntä ei kuitenkaan ollut huolittu. Mies oli syyllistynyt väkivaltarikoksiin myös ennen murhaa. 

Lue myös:

    Uusimmat