Mainos

Viina vei rallilegendaa – Juha Kankkunen KSML:ssä: "Pihalla oksentaessa päätin lähteä Minnesota-terapiaan"

1:13

Nelinkertainen rallin maailmanmestari Juha Kankkunen avautuu häntä uran jälkeen varjostaneesta alkoholiongelmasta.

Videolla perjantainen Saksan MM-ralliraportti.

Laukaalainen Kankkunen puhuu asiasta Keskisuomalaisessa.

Alkoholi tuli Kankkusen mukaan jo ralliuran aikana.

– Kansainvälisen uran aikana otettiin perskännejä, ja olin kaikkiaan huono ihminen. Kireän aikataulun takia korkki myös meni aina heti tiukasti kiinni, hän kertoo.

Kankkunen sanoo menettäneensä uransa jälkeen Pirjo-vaimonsa alkoholin takia. Lapsiin hän on pitänyt välit.

– Uran jälkeen ei ollut pakottavaa tarvetta kiertää korkkia tiukalle. Päiviin tuli aikaa ja valtava tyhjyys. Yksi saunakalja paisui kuuteen. Saatoin lipitellä aamusta iltaan kolme päivää putkeen. Pirjo jousti ja ymmärsi, mutta kärsi. Olin kauheassa kunnossa ja tuossa pihalla oksentaessani sanoin itselleni, että eihän tässä ole mitään järkeä. Lähdin Minnesota-terapiaan Lapualle.

– Kolme vuotta olin ihan kuivilla, mutta täysraittius ei ole minua. Kuntoilen nyt paljon. Arvostan sitäkin, että olen nyt parempi ihminen. Kohtuukäyttössä on minulle haastetta, myöntää Kankkunen.

Kankkunen kertoo kärsivänsä ralliuran turmista edelleen siinä määrin, että aamuisin kestää puoli tuntia nousta sängystä.

– Mutta kun puhutaan alkoholista, niin minulla ei ole siihen monella liittyvää lääkeriippuvuutta. Olen se hoitajien haikailema perinteinen juoppo. En ole ryypännyt korttia, työtä, taloutta ja perhettä. Aikuisiin poikiin on hyvät suhteet, mutta aivan ihana vaimo lähti juomalla, Kankkunen sanoo liikuttuneena Keskisuomalaiselle.

Juha Kankkunen voitti rallin maailmanmestaruuden vuosina 1986, 1987, 1991 ja 1993. Hänen viimeisin MM-rallin voittonsa on vuodelta 1999 Suomesta.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.