Viileää lomasäätä: Sateita ja tuulta tällä viikolla – helle kiertää Suomen

Suomi on ennusteiden mukaan edelleen matalapaineiden reitillä. Viikko on epävakainen ja tuulinen.

Kesäkuun ensimmäisen viikon sää on vaihtelevaa. Maanantaina tulee sateita, tiistai on laajalti poutainen päivä ja keskiviikoksi ennustetaan voimakasta matalapainetta. Torstai on todennäköisesti jälleen hieman poutaisempi päivä. Sää jatkuu vaihtelevana myös loppuviikolla.

– Suomen yli kulkee tällä viikolla matalapaineita tuulineen. Merialueilla voidaan käydä ajoittain lähellä myrskylukemia, keskiviikkona ehkä maallakin voi olla myrskypuuskia, lähinnä länsirannikolla. Välillä paistaa aurinko, mutta 20 astetta on tiukassa. Aurinkoisina hetkinä etelässä ollaan 15-20 asteessa, sateessa koko maassa 10 asteen tienoilla, pohjoisessa allekin, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Matalapaineiden jäljessä muodostuu kuurosateita ja mukana voi olla myös ukkosta.

Viime viikolla ennustemalleissa vilahti jo vaihtoehto, että helleilmaa olisi voinut päästä Suomeen. Nyt helle näyttää siis jäävän Suomen ulkopuolelle. 

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla. Sivustolta löydät myös lomakohteesi sään maailmalle.

Uusimmat