Viikinkimäinen olemus ilmestyi vaivihkaa Tampereen katukuvaan – Tapparan tuore tähtivalmentaja sai liikkua viikkoja kaikessa rauhassa

Uusi Tappara-valmentaja Rikard Grönborg ylistää Jukka Jalosta: "NHL-seurojen tulisi ehdottomasti katsoa" 0:52
Tapparan tuore päävalmentaja Rikard Grönborg on nostettu Jukka Jalosen tavoin esiin seuraavana mahdollisena eurooppalaisvalmentajana NHL:ssä. Grönborg puhui ylistäviä sanoja Jalosesta.

Tapparan uudesta päävalmentajasta liikkui hurjia huhuja jo viime vuoden lopulla, mutta varsinaisen nimityksen alla kukaan ei pannut merkille Rikard Grönborgin muuttoa Tampereelle.

Tappara julkisti torstaina kolmevuotisen sopimuksen Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen kolmeen maailmanmestaruuteen valmentaneen Grönborgin kanssa.

Uutinen oli odotettu, sillä sveitsiläinen Blick-lehti uutisoi jo viime lokakuun lopussa Grönborgin ja Tapparan sopimuksesta. Kaksi kuukautta tämän jälkeen ruotsalaisen silloinen seura ZSC Lions tiedotti Grönborgin päävalmentajapestin päättymisestä jo kesken kauden.

Grönborg, 54, on siitä lähtien odottanut pitkän tovin Tappara-sopimuksensa julkistusta. Hän muutti perheineen Tampereelle jo huhtikuussa tyttären koulunvaihdoksen takia.

– Olen itse asiassa asunut täällä jo melkein neljä viikkoa, Grönborg totesi kysyttäessä ensituntemuksia uudesta kotikaupungistaan.

– Rakastamme kaupunkia todella paljon, ja olemme nauttineet olostamme. Sää on ollut hieno, viime viikonloppua lukuun ottamatta. Muutto on sujunut hyvin.

Tapparan näyttävällä julkistusvideolla Grönborg ajoi autolla Pyynikinharjulla samalla, kun kuvat seuran historiasta vilisivät kuvanauhana taustalla. Tarinat Pyynikin ”tahdon portaista”, tamperelaisseuran kesäharjoittelun kulmakivestä eivät vielä olleet auenneet uudelle päävalmentajalle.

– Tutustun vielä seuran historiaan ja historiallisiin paikkoihin Tampereella, hän tyytyi vastaamaan.

Grönborg kertoo olleensa viimeksi Tampereella noin 25 vuotta sitten. Sitä ennen hän oli käymässä useastikin juniorijoukkueiden matkassa. Kaupunkikuva on muuttunut siitä paljon. Tukholman suurkaupunkialueen laitamilla Huddingessa kasvanut Grönborg pitää Tampereen suurempien puitteiden pikkukaupunkimaisesta tunnelmasta.

– Se on kasvanut aika paljon. Pidän todella tästä kahden ison järven asetelmasta, ja koski niiden välissä, Grönborg kehui.

– Ja tämä upea rakennus, jossa nyt olemme. Se on minusta jotain aivan ällistyttävää, hän sanoo Tapparan kotihallista Nokia Arenasta.

Lue myös:

    Uusimmat