Viidakon nielaisema kaupunki löytyi Kambodzassa

Kadoksissa ollut 1 200 vuotta vanha keskiaikainen kaupunki on löytynyt kambodzalaiselta vuorelta, kertoo Sydney Morning Herald. Kaupunki – Mahendraparvata – on täynnä temppeleitä, jotka ovat säilyneet vuosisatojen ajan suojassa ryöstelyltä.

Joukko arkeologeja teki löydön käyttämällä apunaan mullistavaa laserteknologiaa. Löytö varmistettiin lehden mukaan Indiana Jones -tyyppisellä löytöretkellä miinoitettuun viidakkoon Siem Repin alueelle.

Löytöretkeä johtaneen Jean-Baptiste Chevancen mukaan kaupunki oli suurena soturina tunnetun Jayavarman II:n vuoristopääkaupunki. Tieto oli peräisin ikivanhoista kirjoituksista.

– Mutta emme aiemmin tienneet kuinka kaikki pisteet sopivat yhteen, Chevance kertoi.

Uusi tekniikka paljasti salaisuudet

Kaupunki on pysynyt pitkään tietymättömissä, sillä se sijaitsee vaikeakulkuisessa viidakossa ja on lähes tyystin kasvillisuuden nielaisema.

Löydön mahdollisti uusi laser-tekniikka, jota käytettiin vuoristoaluetta haravoineesta helikopterista käsin. Lidar-laite lähetti yhteensä miljardeja lasersykäyksiä viidakkoon ja loi kolmiulotteisen kartan kaupungista.

Mallista selviää muun muassa, että kaupunki oli hyvin yhdistetty muuhun Angkor-sivilisaatioon teiden ja kanavien avulla.

Kadonnut kaupunki sijaitsee lähellä maailmankuulua Angkor Watin temppeliä.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat