Amazonin sademetsästä löytynyt valtava muinainen kaupunki

Amazonin sademetsästä on löydetty suuri muinainen kaupunki. Britannian yleisradio BBC kertoo, että kaupunki on ollut vuosisatojen ajan sankan kasvillisuuden peittämänä.

Löytö muuttaa käsitystä Amazonin alueen muinaisten asukkaiden historiasta. Aiemmin on luultu Amazonin alkuperäisasukkaiden eläneen pienissä vaeltavissa ryhmissä. Tutkijoiden mukaan löytö paljastaa, että Amazonissa asuttiin monimutkaisissa urbaaneissa yhteisöissä.

Kaupunki löydettiin Ecuadorin itäosasta, Upanon alueelta. Alueen asukkaiden talot oli yhdistetty toisiinsa monimutkaisella tie- ja kanavaverkostolla.
Muinainen kaupunki sijaitsee tulivuoren lähellä. Tulivuoren maaperä tarjosi kaupungin asukkaille rehevän maaperän, mutta sama tulivuori on mahdollisesti myös vaikuttanut kaupungin tuhoutumiseen.

Arkeologien mukaan kaupunki rakennettiin noin 2500 vuotta sitten ja ihmisiä asui siellä noin tuhannen vuoden ajan. Tutkijoiden mukaan kaupungissa asui ainakin kymmeniätuhansia, ellei jopa satojatuhansia asukkaita.

Maatutkimusten lisäksi arkeologit tutkivat aluetta kolmensadan neliökilometrin alueelta ilmasta, käyttäen lentokoneessa olleita laser-sensoreita. Sensorien avulla kyettiin tunnistamaan muinaisen asumusten jäänteitä tiheän kasvuston alta.

 

Lue myös:

    Uusimmat