Vihreiden eduskuntaryhmän johtoon on valittu Emma Kari

Vihreiden eduskuntaryhmän uudeksi puheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja Emma Kari

Helsingin vaalipiiristä vuonna 2015 eduskuntaan nousseen Karin uutta pestiä hoiti aiemmin Krista Mikkonen, joka valittiin ympäristö- ja ilmastoministeriksi.

–  On ilo ja kunnia olla johtamassa vihreiden kaikkien aikojen suurinta eduskuntaryhmää, Kari kommentoi eduskunnassa valintansa jälkeen.

Vihreiden ryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Saara Hyrkkö ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Jenni Pitko. Sekä Hyrkkö että Pitko ovat ensimmäisen kauden kansanedustajia. Hyrkkö valittiin Arkadianmäelle Uudenmaan vaalipiiristä ja Pitko Oulun vaalipiiristä.

Ympäristö- ja ilmastoministerin salkun lisäksi vihreät saivat ulkoministerin ja sisäministerin salkut. Ulkoministeriksi valittiin puolueen väistyvä puheenjohtaja Pekka Haavisto ja sisäministeriksi puolueen tuleva puheenjohtaja Maria Ohisalo

Lue myös:

    Uusimmat