TPS-vahti Atte Engren piti joukkuettaan pystyssä HPK-ottelun kolmannessa erässä.
Turkulaiset olivat ottelussa hyvin mukana ensimmäiset kaksi erää, mutta kolmannessa erässä Engrenistä tuli täystyöllistetty.
- Oltiin vähän jyrän alla kolmannessa erässä. Hyvä että saatiin käännettyä voitoksi. "Ilu" pisti kaverit nippuun ja voitettiin. TPS-vahti näki Nelonen Sport Pron haastattelussa.
- Vaikea ottelu maalivahdille. Ensimmäinen ja toinen erä olivat aika hiljaisia ja sitten kolmannessa erässä alkoi rummutus.
Engren on erikoistunut pelaamaan TPS:n maalin suulla vain vierasotteluissa. Kotona torjuntavastuu on annettu David Leggiolle.
- Olisihan se hienoa kotonakin pelata, mutta näissä vierasotteluissa saa keskittyä vähän enemmän omaan tekemiseen, eikä niin paljon yleisöön. Jotenkin onnistunut paremmin vieraissa, joten näillä mennään.
- Voisi sitä ehkä jotain sanoa valmentajalle sanoakin, vastasi 28 kertaa torjunut Engren kysymykseen aikooko hän vihjaista pelihaluistaan valmentaja Kai Suikkaselle.
Lue myös:
TPS vei kolmannen finaalin jatkoerän unelmamaalilla
Lassilalla pimeni ratkaisuhetkillä
Näin kaatuu Vahalahti - katso kuvat
Vihko riehaannutti Rinkelinmäen hallin - katso kuvat
Suikkanen: Katselin haavi auki Filppulan veivausta
Ville Nieminen: Mestaruus ratkesi
Filppula kynäilystään: Elämäni makein maali
(MTV3)