VIDEO: Ysäritähti Alexia muistelee huippuvuosiaan: Asuin lentokoneessa

Alexia muistelee hulluja 1990-luvun vuosiaan. 6:46

Alexia muistaa hulluista menestyksen vuosistaan päällimmäisenä lentokoneessa istumisen.

Helsingin Suvilahdessa järjestettävillä We love the 90's -festivaaleilla perjantaina esiintynyt italialaistähti Alexia hehkuttaa suomalaista yleisöä MTV.fin haastattelussa.

– Yleisö oli mahtava ja minulla oli todella hauskaa. Nämä ovat minulle tärkeimmät asiat, sillä rakastan työtäni. Minulla on aina mahtavaa, kun olen Suomessa, hän iloitsee.

Alexia nousi supersuosioon 1990-luvun lopulla muun muassa hiteillään Summer is Crazy, Uh La La La ja Number One. Suurimmista menestyksen vuosistaan hän muistaa päällimmäisenä lentokoneessa matkustamisen.

– Olin koko ajan lentokoneessa matkalla jonnekin. Oikeastaan voisin sanoa asuneeni siellä, se tuntui kodilta. Lentokoneen ulkopuolella minulla oli kauhea kiire, mutta siellä saatoin nukkua, syödä ja juoda rauhassa, hän muistelee.

Sittemmin Alexia on muuttanut tyyliään ja tekee nykyään pääasiassa italiankielistä musiikkia. Suurimmat hitit ovat kuitenkin eläneet hänen mukanaan kaikki nämä vuodet.

– Italiassa esitän myös vanhoja hittejäni, mutta eri tyyliin. Musiikkityylini on muuttunut, mutta jos minulla on vaikka kahden tunnin keikka, tietenkin esitän esimerkiksi Summer is Crazyn tai Oh La La Lan, sillä ne olivat isoja hittejä myös Italiassa, hän selittää.

– Tällaiset festivaalit ovat kuitenkin eri asia, sillä täällä pääsen matkustamaan vuosia taaksepäin. Saan elää samat tunnelmat uudestaan. Se tekee minut todella onnelliseksi, ja olen todella kiitollinen kaikille ihmisille täällä. Minusta on hienoa, että ihmiset haluavat pitää hauskaa 1990-luvun musiikin parissa, hän jatkaa.

MTV.fin haastattelussa Alexia kertoo myös, ketä toista We love the 90's -festivaalin ysäriesiintyjää hän fanitti nuorempana. Katso koko haastattelu.

Lue myös:

    Uusimmat