Hiljaista kuin huopatossutehtaalla – näin autiona olet tuskin nähnyt Helsingin keskustaa perjantai-iltana

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla – näin autiona olet tuskin nähnyt Helsingin keskustaa perjantai-iltana 1:22
Katso videolta, miltä tavallisesti vilkas Helsinki näytti perjantai-iltana.

Normaalisti viikonloppuillat Helsingin keskustassa ovat täynnä vipinää ja vilskettä, ja ihmisiä riittää kaikkialla.

Toisin on nyt. Koronarajoitukset ovat sulkeneet ravintolat eikä tapahtumia ja joukkokokoontumisia saa järjestää, joten pääkaupungin keskustassa on hyvin hiljaista.

Keväisen kauniin perjantai-iltana näkyy siellä täällä vain muutamia ulkoilijoita ja muita ihmisiä. Puistoihin on kerääntynyt muutamia kaveriporukoita viettämään aikaansa, mutta heitäkään ei ole paljoa.

Ydinkeskustan kadut ammottavat tyhjyyttään ja tavallisesti hyvinkin ruuhkaisella ja ihmisten täyttämällä Rautatieasemalla ei liiku montaa ihmistä.

Koska katukuva on hiljainen, poliisilaitoksilla on voitu keskittyä muun muassa purkamaan jutturuuhkia ja partioimaan asuinalueilla.

– Kyllä poliiseja on nyt tekemässä enemmän sitä valvontatehtävää ja sen lisäksi myös kenttätoimintaa tekevät poliisit ovat auttaneet rikostorjunta sillä tavalla, että sinne alati kertyviä juttumääriä puretaan sitten erinäisin talkootöin, poliisitarkastaja Konsta Arvelin kertoo.

Muun muassa yleisillä paikoilla tehdyt väkivaltarikokset ovat vähentyneet erityisesti isoissa kaupungeissa, ja moni päihtyneiden toilailujen selvittelyyn tottunut poliisi onkin päässyt tänä keväänä muunlaisiin hommiin.

– Kyllä se tarkottaa sitä, että sitä aikaa jää kaikenlaisten muitten poliisitehtävien tekemiseen. Niin kun esimerkiksi pysäköinninvalvontaan, Arvelin sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat