Vesipuistosta löytyi hengenvaarallista aivoja syövää ameebaa

Pohjois-Carolinassa sijaitsevan Whitewaterin ulkoilualueen vesipuistosta on löytynyt runsaasti vaarallista Naegleria fowleri-ameebaa, kertoo CNN.

18-vuotias teinityttö kuoli kesäkuun 19. päivä saatuaan tartunnan puiston vesistöstä. Tyttö oli ollut tovereineen melomassa kumilautalla, joka oli kääntynyt vedessä.

Ulkoilualueen vesistä otettiin kaikkiaan 11 näytettä. Yhdysvaltain tartuntatautikeskusten (CDC) mukaan jokaisesta näytteestä löytyi epätavallisen paljon hengenvaarallisia ameeboita. Syyksi epäillään vesipuiston puhdistuslaitteiden toimimattomuutta,

– Tekemämme löydöt ovat merkittäviä, CDC:n lääkäri Jennifer Cope kommentoi CNN:lle.

– Löysimme useita positiivisia näytteitä sellaisilla tasoilla, joita emme ole ennen nähneet luonnosta otetuissa näytteistä.

Ulkoilualueen lähellä olleesta joesta otetut näytteet olivat puhtaita, ainostaan yhdestä joenpenkalta otetusta näytteestä löytyi Naegleria fowleria.

Naegleria fowleri -loinen tunnetaan ns. aivoja syövänä ameebana. Ameebaa esiintyy järvi-, lampi- tai jokivesissä sekä kuumissa lähteissä. Sitä on luonnostaan myös maaperässä. Tartunnassa ameeba kulkeutuu ihmiseen yleensä veden mukana nenän kautta, josta se tunkeutuu aivoihin.

Valtaosa tartunnoista johtaa kuolemaan.

Lue myös:

    Uusimmat