Verstappenilta kovia syytöksiä –"Yksi tuomareista erityisesti minua vastaan!"

Red Bullin Max Verstappen ei sulattanut lainkaan saamaansa viiden sekunnin aikarangaistusta Kimi Räikkösen ohittamisesta. Verstappen syyllisti suoraan yhtä tuomaria hänen sorsimisestaan.

Verstappen nousi Räikkösen ohi kolmanneksi kisan viimeisellä kierroksella, mutta tuomariston antama rangaistus pudotti hänet takaisin neljänneksi ja Räikkönen pääsi palkintopallille. Tuomariston päätöksen mukaan Verstappen oli kaikilla neljällä renkaalla ainakin puoli metriä rata-alueen ulkopuolella sisämutkassa, ja sai näin sääntöjenvastaista etua tilanteessa.


TV-haastatteluihin saapuessaan hollantilainen kysyi, että saako kiroilla.

– Koko viikonlopun ajan sai ajaa ulos radalta missä vain. Se on ok, jos se vain käy kaikille. Minulla oli aiemmin hyvä taistelu (Valtteri) Bottaksen kanssa ja hän meni radalta ulos, mutta palasi sitten minun eteeni ja minun piti ohittaa hänet myöhemmin. Siitä ei tullut rangaistusta. Lopussa taistelin Kimin kanssa ja menin ehkä 5-10 senttiä ulos radalta. Fanit nauttivat siitä ja on vain todella outoa, että minulle annettiin rangaistus, Verstappen totesi.

Päätös tuli erittäin nopeasti kisan jälkeen, ja tv-kuvissa näkyi, kun Verstappen käytiin hakemasta palkintoseremoniavalmisteluista pois ja Räikkönen tuli tilalle.


– Se tuli niin nopeasti, näistä pitäisi ainakin jutella tuomariston huoneessa. Se näyttää pahalta televisiossa, kun joku vedetään pois palkintopallilta – taas. Minulle kävi sama Meksikossa, he eivät selvästikään opi näistä. Tämä on lajille tappavaa. He (tuomarit) ovat hyvällä tiellä lajin tappamisessa tällä tavalla, Verstappen tulitti.

NBC-kanavan Will Buxton kysyi Verstappenilta, miksi juuri hän sai rangaistuksen.

– Siellä on erityisesti yksi tuomari, joka tekee päätöksiä minua vastaan. Hän tietää kyllä kuka on, Verstappen totesi.

Lypsettäessä Verstappen myönsi, että kyseisen tuomarin nimi alkaa G:llä, eli ilmeisesti hän viittaa Garry Connellyyn. Kisan tuomaristossa oli myös Mika Salo, mutta Verstappen painotti, ettei häntä vastaan oleva tuomari ole suomalainen.

Red Bull -kuskin suurin ongelma koko asiassa oli se, etteivät tuomiot ole hänen mielestään selkeitä. Hänen mielestään kuljettajat ajelivat rataviivojen ulkopuolella koko viikonlopun ajan, ja vain hän sai rangaistuksen.

– Ongelma on se, että pitää olla selkeä. Jos sanotaan, että pysykää valkoisten viivojen sisällä, me pysymme. Tarvitsemme lisää tasaisuutta (tuomioihin). Ja loppujen lopuksi, antakaa meidän nyt kisata. Se oli viisi senttiä, kaikki rakastivat sitä ja se oli hienoa show'ta.

– Jos viivojen ylittäminen ei ole sallittua, hyväksyn sen ja olen neljäs, mutta älkää sanoko muille, että he voivat ajaa ulos radalta, kun haluavat eikä siitä anneta rangaistuksia. Mutta sitten kun minä teen niin, tulee rangaistus.

Kisan voitti Lewis Hamilton ennen Sebastian Vetteliä ja Räikköstä. Valtteri Bottas oli viides.

Lue myös:

    Uusimmat