Kolme loukkaantui vakavasti veneen syöksyttyä rantaan Porvoossa – poliisi tutkii ruorijuopumuksena ja vammantuottamuksena

Moottorivene törmäsi kovalla vauhdilla rantakivikkoon Porvoossa – kolme henkilöä loukkaantunut vakavasti 2:41
Katso uutisraportti: Tämä Porvoon veneturmasta tiedetään.

Kolme on loukkaantunut vakavasti Porvoon Vessölandetissa noin 6-metrisen moottoriveneen törmättyä kovalla vauhdilla rantaan.

Kolme vakavasti loukkaantunutta täysi-ikäistä miestä on kuljetettu sairaalahoitoon. 

Pelastustoiminta ohi ja poliisi tutkii tapausta selvittäen onnettomuuden syytä. Vene on avoin tuulilasilla ja keulakannella varustettu moottorivene. Poliisi kertoo STT:lle, että kyseessä on tehokas vene, jossa on 150-hevosvoimainen moottori. 

Ruorijuopumus mahdollinen syy onnettomuudelle

Vuorossa oleva yleisjohtaja Miika Laine kertoo MTV Uutisille, että tapahtuneen jälkiselvittelyt ovat yhä kesken.

– Moottorivene on ajautunut kovalla voimalla rantaan, hän kuvailee tapahtunutta.

Veneessä ei hänen tietojensa mukaan ole ollut muita kuin kolme loukkaantunutta matkustajaa.

Toistaiseksi onnettomuudelle ei ole tiedossa ulkopuolista tekijää ja keliolosuhteet olivat paikalla hyvät. Poliisi epäilee, että päihtymys voi olla yksi mahdollinen syy onnettomuudelle, sillä loukkaantuneiden joukossa on päihtyneitä. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tietoa siitä, kuka heistä on venettä ohjastanut.

Poliisi kertoo STT:lle tutkivansa tapausta ruorijuopumuksena, vesiliikennerikoksena ja vammantuottamuksena.

Paikalla helikoptereita

Merivartiosto kertoo onnettomuuspaikan olleen vaikeakulkuinen, kivikkoinen ranta. Moottoriveneonnettomuuden selvittelyyn tarvittiin niin merivartioaseman venepartioita, poliisi, pelastuksen ja ensihoidon maayksiköitä kuin helikoptereitakin.

Törmäyksen jälkeen vene liikkui Suomenlahden merivartioston meripelastusjohtajan Janne Ryönänkosken STT:lle kertoman mukaan maata pitkin metsään, kunnes jäi kiinni kahden puun väliin. Hänen mukaansa vauhdin on täytynyt olla kova, mutta veneen nopeus ei ole selvillä.

Yleisjohtaja Miika Laine Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo STT:lle, että vene liikkui maalla vielä useita kymmeniä metrejä.

Juttua päivitetty kello 10.28: Poliisi kertoi tapauksessa epäillyt rikosnimikkeet.

Juttua päivitetty kello 11.51: Vene kulki maalla pitkän matkaa ja siinä oli tehokas moottori.

Lue myös:

    Uusimmat