Venäläislehti: Putinin asetus pysäyttänyt Fortumin Venäjän-liiketoimintojen myynnin

Presidentti Vladimir Putinin antama asetus on pysäyttänyt energiayhtiö Fortumin Venäjän-liiketoimintojen myynnin, kertoo venäläinen Kommersant-lehti.

Kommersantin mukaan Putin on antanut asetuksen, joka kieltää länsimaisia energiayhtiöitä poistumasta Venäjältä ilman erityislupaa. Kommersantin mukaan asetus on voimassa tämän vuoden loppuun saakka.

Myös italialaisen Enel-energiayhtiön Venäjän-liiketoimintojen myyminen on Kommersantin mukaan tyssännyt samasta syystä.

Fortum kertoi toukokuussa valmistautuvansa vetäytymään hallitusti Venäjältä. Fortum piti ensisijaisena vaihtoehtona yhtiön Venäjän-toimintojen myyntiä.

Kesäkuussa Kommersant-lehti kertoi, että Fortumin ja sen tytäryhtiön Uniperin Venäjän-yksiköiden myynti olisi ollut etenemässä erittäin nopeasti. Tieto nosti tuntuvasti Fortumin osakekurssia Helsingin pörssissä.

Kommersantin mukaan Fortum olisi ollut aikeissa tehdä kaupat jo heinäkuun alkuun mennessä. Jutussa mainittiin potentiaalisina ostajina muun muassa venäläinen kaasujätti Gazprom ja niin ikään venäläinen Inter RAO -yhtiö.

Fortum tietoinen lakimuutoksesta

Fortum kommentoi Kommersantin tiistaista uutista Ylelle sanomalla, että yhtiö on tietoinen Venäjällä tehdystä lakimuutoksesta ja analysoi sen mahdollisia vaikutuksia Fortumin irtautumiseen Venäjältä.

– Kuten jo toukokuussa kerroimme, liiketoimintojen myyminen Venäjällä edellyttää joka tapauksessa viranomaislupaa. Energiasektorilla tämä on aiemmin tarkoittanut Venäjän hallituksen komission hyväksyntää, Fortumista kommentoitiin Ylelle.

Omakotiasujien liitto ehdottaa: Voisiko sähkön hinnan ahdinkoa helpottaa verotuksella? 3:10
Omakotiasujien liitto ehdottaa: Voisiko sähkön hinnan ahdinkoa helpottaa verotuksella?

Lue myös:

    Uusimmat