Venäjän voitonpäivä: Putinin puheesta puuttui uhmakkuus ja paraatista odotetuin pelote, everstiluutnantti arvioi MTV:lle – "Ylilennon perui jokin muu syy kuin sää"

Venäjän voitonpäivästä puuttui totuttu uhmakkuus – sotilasprofessori ei usko ylilennon peruuntuneen sään vuoksi 7:02
Katso everstiluutnantti Marko Palokankaan haastattelu – näin hän arvioi Venäjän voitonpäivän paraatin tapahtumia

Venäjällä on tänään vietetty voitonpäivää. Voitonpäivän paraati jäi viime vuosiin verrattuna tyngäksi.

Muun muassa presidentti Vladimir Putinin puhe oli tavallista lyhyempi.

– Verrattuna esimerkiksi viime vuoteen voitonpäivän paikalla oli vähemmän joukkoja, puhe oli huomattavasti lyhyempi ja ei niin uhmakas. Ylilento, joka peruttiin viime hetkellä vielä muodosti siitä suuremman lässähtämisen kuin aikaisempina vuosina, arvioi everstiluutnantti Marko Palokangas maanpuolustuskorkeakoulusta.

Vuosittain voitonpäivän paraatiin on olennaisena osana kuulunut sotakaluston esittelyä, joka vaihtelee vuosittain. Palokangas kuvailee esiteltyä kalustoa tavanomaiseksi.

– Kiinnitin huomiota siihen, että siellä esiteltiin ydinkärjillä varustettuja, mannertenvälisiä ohjuksia. Siellä oli uudempaa panssarivaunukalustoa, esimerkiksi tämä Armata-vaunu oli esillä ja paljon muitakin asejärjestelmiä. 137 ajoneuvoa ei ole kovin suuri määrä, Palokangas lisää.

Paraatiin on perinteisesti kuulunut myös lentokoneiden ylilento. Tällä kertaa ylilento peruttiin sekä Moskovassa että Pietarissa vain hetkeä ennen paraatin alkua vedoten pilviseen säähän, vaikka suorassa lähetyksessä oli nähtävissä lähes sininen taivas.

Ylilentoa harjoiteltiin Venäjällä viikonloppuna. Perumisen syitä voi toistaiseksi vain arvailla.

– Taustalla täytyy olla jokin muu syy kuin sää. Todellisia syitä voi olla monia, on hyvin vaikea sanoa, mistä se johtui loppujen lopuksi, arvioi Palokangas.

– Suurin odotus kohdistui niin sanottuun lentävään johtokeskukseen, Iljusin-80 -koneeseen, joka olisi tavallaan osoittanut sen Venäjän ydinaseiden käytön johtamisvalmiutta kaikissa tilanteissa.

Z-muodostelmassa lentävät hävittäjät, joita odotettiin paljon, jäivät myös näkemättä. Z-merkintä on tullut tutuksi Ukrainan sodan aikana venäläisarmeijan tunnuksena.

Putinin puheesta puuttui uhmakkuus

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti puheen voitonpäivän paraatin yhteydessä. Puhetta odotettiin etukäteen jopa hieman peläten, koska sen ajateltiin saattavan sisältää virallisen sodan julistuksen Ukrainaa vastaan ja liikekannallepanon.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Puhe sisälsi paljon Putinille tyypillistä retoriikkaa, jossa luotiin kansallishenkeä värittäen historiaa mustasta valkoiseksi. Everstiluutnantti kuvailee puhetta hieman vaisuksi.

– Putinin puheesta puuttui uhmakkuus, jota on ollut monessa muussa viime aikoina esitetyssä puheessa. Hän vältti kaikin tavoin puhumatta sodasta, hän ei käyttänyt sanaa sota Ukrainan suhteen, vaan puhui sotilaallisesta erityisoperaatiosta.

Puheessaan Putin rajasi ”sotilaallisen erityisoperaation” vain Donbassiin. Esimerkiksi Kiovasta ja siellä tapahtuneista epäonnistumisista ei mainittu.

– Donbassin tilanne ja Venäjän operointi siellä, Venäjän asevoimien läsnäolo mielestäni valmistaa Venäjän omaa kansaa siihen, että siellä saattaa tulla vielä pahempiakin tilanteita. Tappioita, tai operaatio voi kehittyä johonkin sellaiseen suuntaan, johon jo nyt halutaan valmistaa omaa kansaa.

Putin puhui melko yllättäen Venäjän kaatuneista sotilaista. Hän lupasi kaatuneiden sotilaiden perheille apua.

– Tieto venäläissotilaiden kaatumisesta ei voi enää olla salaisuus. Venäläisten sotilaiden äidit ovat yksi maan suurimmista järjestöistä, joten kyllä siellä sana liikkuu ja kulkee. Tavallaan myönnetään se, että siellä on tullut tappioita.

Katso Palokankaan koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat