Venäjän pakotteet iskevät nyt suomalaisten talvirenkaisiin – riittääkö nastarenkaita ensi talvelle?

Suomi saattaa olla tulevana talvena rengaskriisin partaalla 1:56
Suomi saattaa olla tulevana talvena rengaskriisin partaalla

Suomea saattaa tulevana talvena vaivata sähkökriisin lisäksi rengaskriisi, kun Venäjää koskevat pakotteet vaikuttavat talvirenkaiden saatavuuteen.

Suomessa on muuhun Eurooppaan verrattuna pienet, mutta merkittävät nastarenkaiden markkinat.

Autot ovat myös iäkkäämpiä ja pienempiä kuin muissa Pohjoismaissa, joten Suomessa käytettävät renkaat ovat pienempiä. Valmistajat ovat joutuneet priorisoimaan, millaisia renkaita valmistetaan.

Ukraina ja Venäjä ovat merkittäviä toimijoita rengasalalla, sekä raaka-aineissa että valmistuksessa.

Jotta kasvavaan kysyntään voidaan vastata, on Euroopassa valmistettu talvirenkaita keväästä asti.

Teknisen Kaupan Liiton johtava asiantuntija Juha Ala-Hiiro kertoo saatavuuden kaventuneen, mutta uusia toimijoita ja tuotantopaikkoja tulevan koko ajan lisää.

– Tilanne tulee varmasti muuttumaan viime vuodesta erilaiseksi kuin tänä vuonna. Uskon, että myös Aasian renkaiden tuonti jatkuu, mutta ihan halvimpia renkaita sieltä ei enää tule.

Tullin mukaan Suomeen vuonna 2021 tuoduista uusista renkaista lähes kaikki olivat peräisin Venäjältä ja Kiinasta

Rengasmyyjä Martti Lehtosen mukaan yksikään maahantuoja ei osaa luvata satavarmasti, että renkaat riittävät.

– Ihmiset varautuu nyt siihen, että ei saa ainakaan niitä määrättyjä mieleisiä merkkejä, jos ei nyt ota aikaisin varastoon niitä.

Lue myös:

    Uusimmat