Venäjän naiset suosikkeina 30 km:lle

Lazutina
LazutinaCopyright MTV Oy 2001
Julkaistu 23.02.2002 09:52

Naisten 30 km:n suosikit tulevat Venäjältä, mutta viestitapahtumien jälkeen itänaapurin hiihtäjien kohdalla leijuu kysymysmerkki. -Katsotaan nyt sitten, ketkä hiihtäjistä pääsevät alkutarkastuksesta läpi, Satu Salonen viittasi viestiin, jossa Larissa Lazutina ei läpäissyt kisarutiiniin kuuluvaa hemoglobiinitestiä.

Liian korkea hamoglobiiniarvo johti Lazutinan ja samalla koko viestijoukkueen diskaukseen, mutta Lazutina voi olla mukana taas sunnuntaina. Perinteisellä hiihtotavalla ykkösnimi lienee kuitenkin Olga Danilova.

Soldier Hollow'ssa matkalle starttaavat suomalaisista Salonen ja Annmari Viljanmaa. Elina Pienimäki on myös ehdolla, mutta hän päättää osallistumisestaan vasta lauantaina.

Naisten maratonmatka 30 kilometriä on arvokisojen ohjelmassa nuori laji. Se oli ensimmäistä kertaa mukana Lahden MM-hiihdoissa vuonna 1989. Lajia edelsi 20 km:n hiihto, joka tuli kisaohjelmaan Lahden 1978 MM-kisoissa.

Salt Lake Cityn olympialaisissa 30 kilometriä hiihdetään perinteisellä hiihtotavalla. Startti on sunnuntaiaamuna kello 9.30 (kello 18.30 Suomen aikaa).

Lahden 13 vuoden takaisten MM-hiihtojen kuninkuusmatkan voittaja Jelena Välbe ahnehti urallaan kolme voittoa 30 km:ltä. Myös muilta venäläisiltä pitkä matka luontuu, sillä jo lopettaneen Välben lisäksi 30 km:n venäläisiä arvokisavoittajia ovat Ljubov Jegorova, Julia Tshepalova ja Larissa Lazutina.

Italialainen Stefania Belmondo on piskuisesta koostaan huolimatta sisupussi. Hänelläkin on kaksi arvovoittoa 30 kilometriltä. Belmondo voitti matkan 1992 Albertvillessä ja 1993 Falunissa, ja kummallakin kerralla hiihtotapana oli vapaa.

Suomalaismenestys on ollut melko heikkoa - parhaina kaksi 14. sijaa vuodesta 1995 alkaen - Marjo Matikaisen (MM-89 Lahti) ja Marja-Liisa Kirvesniemen (olympia-94 Lillehammer) pronssimitalien jälkeen.

Viime vuoden MM-kisoissa pitkä matka jäi hiihtämättä kovan pakkasen takia ja MM-Ramsaussa Satu Salonen oli parhaana suomalaisena 14:s.

Naisten 30 km:n arvokisatuloksia, kärkikolmikko sekä suomalaiset:

MM 1989 Lahti: 30 km (v): 1) Jelena Välbe N-liitto 1.29.59, 2) Larissa Lazutina N-liitto 1.30.07, 3) Marjo Matikainen 1.30.30,... 8) Marja-Liisa Kirvesniemi 1.32.16, 20) Eija Hyytiäinen 1.34.59, 21) Pirkko Määttä 1.35.00.

MM 1991 Val di Fiemme: 30 km (v): 1) Ljubov Jegorova N-liitto 1.20.26, 2) Välbe 1.21.02, 3) Manuela Di Centa Italia 1.21.15,... 17) Marjut Lukkarinen 1.25.22, 31) Raili Savolainen 1.27.30, 39) Hyytiäinen 1.28.36, 42) Erja Kuivalainen 1.29.05.

Olympialaiset Albertville 1992: 30 km (v): 1) Stefania Belmondo Italia 1.22.30, 2) Jegorova 1.22.52, 3) Välbe 1.24.13,... 10) Lukkarinen 1.27.30, 28) R. Savolainen 1.32.49, 36) Sirpa Ryhänen 1.33.55, 37) Päivi Simukka 1.34.21.

MM Falun 1993: 30 km (v): 1) Belmondo 1.22.41, 2) Di Centa Italia 1.22.55, 3) Jegorova 1.23.48,... 15) Määttä 1.28.19, 32) Merja Lahtinen 1.31.21, 35) Mari Hietala 1.31.53, 49) Sirpa Riikola 1.35.02.

Olympialaiset 1994 Lillehammer: 30 km (p): 1) Di Centa Italia 1.25.41,6, 2) Marit Wold Norja -16,2, 3) Kirvesniemi -32,0,... 8) Rolig -2.09,8, 14) Määttä -3.45,4, 15) Lahtinen -4.13,5.

MM 1995 Thunder Bay: 30 km (v): 1) Välbe 1.16.27,3, 2) Di Centa -13,2, 3) Antonina Ordina Ruotsi -31,3,... 24) Virpi Niemi -6.44,0, 27) Johanna Ahlstrand -7.18,4. Marke Rautiala keskeytti.

MM 1997 Trondheim: 30 km (p): 1) Välbe 1.23.04,9, 2) Belmondo -28,3, 3) Marit Mikkelsplass Norja -1.50,8,... 14) Riikka Sirviö -5.11,9, 16) Kati Pulkkinen -5.23,2, 22) Satu Salonen -6.28,8. Tuulikki Pyykkönen keskeytti.

Olympialaiset 1998 Nagano: 30 km (v): 1) Julia Tshepalova Venäjä 1.22.01,5, 2) Belmondo -10,2, 3) Lazutina -1.14,2,... 50) Milla Jauho -13.37,7. Muut suomalaiset jäivät pois uupumuksen tai sairauden takia.

MM 1999 Ramsau: 30 km (p): 1) Lazutina 1.29.19,9, 2) Olga Danilova Venäjä -1.34,0, 3) Kristina Smigun Viro -1.54,7,... 14) Salonen -5.19,5, 26) Jauho -8.02,2, 30) Kati Sundqvist Suomi -9.20,1. Anita Nyman keskeytti.

MM 2001 Lahti: 30 km (v): Kilpailu jäi hiihtämättä kovan pakkasen takia.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset