Venäjän laukaisema raketti näkyi Suomen taivaalla – Järkyttynyt Mika nappasi rapumertoja nostaessaan kuvan: "Kyllä siinä mietti, mikä on menossa ja minne"

Maanantaina 1. elokuuta puoli tuntia ennen keskiyötä Suomessa Etelä-Karjalassa taivaalla näkyi venäläisen Sojuz-raketin laukaisu, joka vei avaruuteen Kosmos-2558 satelliitin, kertoi Ursa.

Mika Jormakka oli myöhään maanantai-iltana veneilemässä ja nostamassa rapumertoja kesämökillään Uukuniemellä Karjalan Pyhäjärvellä. Yhtäkkiä taivaankansi ikään kuin leimahti liekkeihin. Jormakka nappasi kuvan kännykällään kello 23.34.

Venäjän valtiollinen media Tass kertoi, että Sojuz-2.1v-raketti laukaistiin maanantai-iltana kello 23.25 paikallista aikaa Venäjällä sijaitsevasta Plesetskin laukaisukeskuksesta. Raketti vei avaruuteen Kosmos-2558-satelliitin.

Jormakka siis otti kännykkäkuvan alle kymmenen minuutin kuluttua venäläisraketin laukaisusta. 

– Tilanne järkytti ja säikäytti. Kyllä siinä mietti, mikä on menossa ja minne, Jormakka sanoo.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Tältä näytti Soyuz-raketin laukaisu vuonna 2015: Mukana suomensukuinen Tim Kopra ja Sibelius-kolikko

Kaksi kilometriä rajalle

Jormakan kesämökki sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Venäjän rajalta, ja välillä on taivaalla näkynyt milloin mitäkin lentokoneita. 

– Lentokone on joskus mennyt tästä yli ja tullut väärälle puolelle rajaa, Jormakka muistelee.

Hän ei näe asumista Venäjän rajan välittömässä läheisyydessä ongelmana, vaikka toki Ukrainan sodan jälkeen se on mietyttänyt tavallista enemmän. 

Jormakka luottaa Suomen rajaviranomaisiin, joiden tehtävänä on valvoa ja suojella rajaa. 

– On tuossa mökkejä paljon lähempänäkin rajaa. En näe sijaintia tulevaisuudessakaan ongelmana. 

Nasa epäilee vakoilusta

Laukaisua edeltävät toimet ja raketin laukaisu sujuivat Tassin mukaan rutiininomaisesti. Raketin laukaisua ja lentoa ohjattiin maalla sijaitsevan automaattisen ohjausjärjestelmän avulla.

Venäjän puolustusministeriö ei kerro tarkemmin, mikä on laukaistun raketin funktio, mutta Nasa kertoo vakoiluepäilyistään. Nasan mukaan on syytä epäillä, että Sojuz-raketti on saatettu laukaista amerikkalaisen USA-326-satelliitin lentorataa ja lentoreittiä vastaavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat