Venäjän laivastotukikohdan lähelle rantautunut musta kapistus hämmensi paikallisia, video julki – Zelenskyi kertoi vihdoin, mistä on kyse

Ukrainalla on tarkoitus hankkia lisää vedessä liikkuvia "droneja", joita ei ole vielä toistaiseksi juuri nähty.

Krimiltä Mustanmeren rannikolta löytyi syyskuussa musta mystinen alus, josta paikalliset olivat ihmeissään. Sosiaalisessa mediassa tällöin arveltiin, että kyseessä voisi olla jonkinlainen miehittämätön vedessä kulkeva laite.

Tällöin laitteen omistajasta ei ollut varmaa tietoa, mutta se uskottiin olevan peräisin Ukrainan merivoimilta.

Sevastopolin Venäjän laivastotukikohdan lähelle eksynyt alus tuhottiin paikallismedian mukaan tällöin viranomaisten toimesta.

Zelenskyi haluaa hankkia laivaston

Aluksen omistajalle ja funktiolle saatiineen varmitus perjantaina, kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi Ukrainan armeijan pyrkivän hankkimaan sata vastaavanlaista miehittämätöntä "vesidronea", joilla pyritään suojaamaan niin merialueita, kuin Ukrainan maaperääkin.

Alukset voivat kuvata, paikantaa ja tiedustella, mutta sen lisäksi ne kykenevät myös tekemään täsmäiskuja.

Zelenskyi kertoi, että alusten voima ja hyödyllisyys on todistettu ja Ukraina tulee keräämään rahat aluksiin lähiaikoina.

Ukrainan armeijan drone-lahjoituksia organisoi UNITED24-niminen taho. Se kertoo, että Ukraina oli sodan alkutaipaleella kyvytön suojaamaan alueitaan meren puolelta.

Organisaation mukaan tilanne on kuitenkin parantunut ja Venäjä on menettämässä etulyöntiasemaansa merellä. Kiitosta siitä ansaitsevat miehittämättömät vesialukset.

– Venäjän asevoimat ovat helmikuun 24. päivästä lähtien laukaisseet yli 450 ohjusta Ukrainaan. Joka viides isku on tullut mereltä.

– Mutta 29. lokakuuta merivoimien droonit hyökkäsivät venäläisten alusten kimppuun Sevastopolissa. Tämä oli historian ensimmäinen merihyökkäys, joka tehtiin yksinomaan miehittämättömillä merialuksilla, United24 kertoo.

Halpaa miehittämättömän laivaston hankkiminen ei kuitenkaan ole, sillä yhden aluksen hinnaksi on arvioitu 250 000 dollaria.

Yksi alus voi kantaa maksimissaan 200 kiloa varusteita, ja se pystyy parhaimmillaan 80 kilometrin tuntinopeuteen. Katso yläpuolelta löytyvältä videolta, miltä alukset näyttävät.

Lähde: KameraOne.

Lue myös:

    Uusimmat