Myös Yhdysvaltojen presidentti Biden on vaatinut Gershkovichin vapauttamista.
Venäjällä vangittu yhdysvaltalaisen Wall Street Journal -lehden toimittaja Evan Gershkovich on kiistänyt vakoilusyytteet oikeuden kuulemisessa Moskovassa.
Asiasta kertoo venäläinen uutistoimisto Tass, jonka mukaan Gershkovich pidetään vangittuna ainakin toukokuun 29. päivään asti, kunnes hänen salaiseksi määrätty oikeudenkäyntinsä alkaa.
Gershkovich vangittiin torstaina. Kyse on tiettävästi ensimmäisestä vakoiluepäilyjen vuoksi vangitusta ulkomaalaisesta toimittajasta Venäjällä sitten Neuvostoliiton ajan.
Eilisessä pääkirjoituksessaan Wall Street Journal vaati, että presidentti Joe Bidenin hallinnon tulisi karkottaa Venäjän suurlähettiläs sekä venäläiset toimittajat Yhdysvalloista vastauksena Gershkovichin vangitsemiselle.
Myös Biden on vaatinut Gershkovichin vapauttamista, mutta hän on sanonut, ettei Yhdysvallat suunnittele venäläisdiplomaattien karkottamista.
Toimittajaa uhkaa 20 vuoden vankeus
Venäjän turvallisuusviraston mukaan se "esti laittoman toiminnan" ottaessaan kiinni 31-vuotiaan Gershkovichin Jekaterinburgissa, noin 800 kilometriä Moskovasta itään. Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan toimittaja otettiin kiinni "verekseltään".
Vakoilusyytteistä voi seurata jopa 20 vuoden vankeusrangaistus. Valkoinen talo on varoittanut amerikkalaisia matkustamasta Venäjälle ja kehotti myös maassa olevia kansalaisiaan poistumaan Venäjältä oman turvallisuutensa vuoksi.
Myös useita muita Yhdysvaltain kansalaisia on vankilassa Venäjällä. Heidän joukossaan on vuonna 2018 pidätetty entinen merijalkaväen sotilas Paul Whelan, joka tuomittiin 16 vuodeksi vankilaan vakoilusta. Whelan on kiistänyt syytteet.
Gershkovichilla on venäläisiä sukujuuria, ja hän puhuu sujuvasti venäjää. Wall Street Journalin mukaan hänen vanhempansa ovat venäjänjuutalaisia, jotka olivat paenneet Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin kuultuaan huhuja juutalaisten karkottamisesta Siperiaan.
Uusimmat
-
22:38
Helsingin tuomiokirkon keskellä leijuu lokakuussa seitsemänmetrinen maapallo
-
22:16
YK: Libanonissa ihmisillä ei paikkaa mihin paeta – MTV seuraa
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
20:09
MTV Israelissa: Viikonlopun tapahtumat näyttävät, miten Israel on epäonnistunut pyrkimyksissään
-
20:02
Yhdysvaltain presidenttiydestä käydään tiukka kisa: Wisconsiniin laitettu kymmeniä miljoonia dollareita
-
20:01
TTK-tuomaristo sai osakseen Timo Jutilan tiukan reaktion Mika Saukkosen tanssin jälkeen: "Sehän notkistuu koko ajan"
-
19:43
MTV Pennsylvaniassa: Paluu salamurhayrityspaikalle sai Trumpin kannattajat tunteikkaaksi
-
19:40
Tapio Korjus vastaa kritiikkiin – lataa myös suoraa puhetta Olympiakomitean ”tärkeästä tehtävästä”
-
Lataa lisää