Länsi-Venäjän Pihkovan kaupungin lentokenttä on ollut lennokki-iskun kohteena, sanoo alueen kuvernööri Mihail Vedernikov.
Pelastusviranomaisten mukaan neljä Iljushin II-76 -kuljetuslentokonetta vaurioitui iskussa, kertoo Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass. Tass kertoi myös, että ilmatila olisi suljettu Moskovan Vnukovon lentoaseman alueella.
Kuvernööri kertoi Telegram-tilillään hieman puolenyön jälkeen Suomen aikaa, että Venäjän puolustusministeriö torjuu lentokentälle kohdistunutta lennokki-iskua. Vedernikovin saamien alustavien tietojen mukaan iskusta ei ole aiheutunut uhreja.
Pihkovan kaupunki sijaitsee alle 50 kilometrin päässä Viron ja Venäjän rajasta.
Toukokuussa Vedernikov kertoi Pihkovan alueelle tehdyistä kahdesta lennokki-iskusta. Tuolloin iskut kohdistuivat Valko-Venäjän rajan tuntumassa sijaitsevan Litvinovon lähistölle ja vaurioittivat öljyputkiyhtiön hallintorakennusta, mutta eivät johtaneet henkilövahinkoihin.
Viime viikkojen aikana Venäjän alueelle on tehty lennokki-iskuja lähes päivittäin. Venäjä on syyttänyt useista iskuista Ukrainaa, joka ei ole kuitenkaan myöntänyt olleensa niiden takana.
Uusimmat
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:04
Neste antoi tulosvaroituksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
18:58
Moni kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan: Omaishoitajan rooliin saatetaan joutua puutteellisin tiedoin
-
18:56
Asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa, silminnäkijä videoi tällin – Ranskassa suuri ajojahti
-
18:54
Vantaan ja Keravan alue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä: "Kaikki hyvinvointialueet kamppailevat"
-
Lataa lisää