Ukraina määräsi kahdeksan Kurskin vastaisella rajalla sijaitsevaa kylää evakuoitavaksi.
Venäjä sanoo saaneensa hallintaansa Kurskin alueella sijaitsevan Sudzhan kaupungin, joka on ollut yli puoli vuotta Ukrainan miehittämä.
Asiasta kertoo Venäjän puolustusministeriö, joka kertoo Venäjän "vapauttaneen" Sudzhan ohella kaksi muuta asutuskeskusta alueella. Ukraina ei ole vahvistanut Venäjän väitettä.
Myöhemmin Ukraina määräsi kahdeksan Kurskin läheisellä rajalla sijaitsevaa kylää evakuoitavaksi. Ukrainan Sumyn alueen asevoimien mukaan evakuointimääräys on annettu alueen tilanteen pahenemisen ja Venäjän jatkuvien iskujen takia.
Lue myös: Trump: Olen halukas keskustelemaan Putinin kanssa
Ukraina valtasi Sudzhan viime elokuussa osana hyökkäystään Venäjän puolelle Kurskiin. Noin 5 000 asukkaan Sudzha oli suurin asutuskeskus, jonka Ukraina onnistui alueella valtaamaan.
Ukraina on nyt vaarassa menettää otteensa Kurskista, joka on ollut yksi sen harvoista neuvottelueduista Venäjää vastaan. Viimeisen viikon aikana Venäjä on vallannut arviolta kymmeniä neliökilometrejä Ukrainan aiemmin miehittämää aluetta.
Lue myös: Putin esitti lukuisia kysymyksiä tulitaukoehdotuksesta ja kiitti Trumpia
Elokuisessa hyökkäyksessään Ukraina valtasi Kurskissa yli tuhat neliökilometriä maa-alueita sekä kymmeniä asutuskeskuksia. Venäjä puolestaan miehittää noin viidesosaa koko Ukrainan pinta-alasta.
Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili eilen Kurskissa taistelevien venäläisjoukkojen luona. Putin sanoi sotilaille, että näiden tulisi vapauttaa pian kaikki Ukrainan hallussaan pitämät alueet Kurskissa.