Venäjä tehnyt iskuja eri puolille Ukrainaa tiistaina.
Ainakin kolme ihmistä kuoli ja 15 loukkaantui, kun Venäjä iski kerrostaloon Harkovan kaupungissa tiistaina, kertoo alueen kuvernööri uutistoimisto Reutersin mukaan.
Kaupungin pormestari Ihor Terekhov kirjoitti viestipalvelu Telegramissa Venäjän iskeneen tiistaina iltapäivällä ainakin neljään kaupunginosaan Harkovassa.
Venäjä pommitti ainakin asuinrakennusta, leipomoa sekä urheilustadionia Harkovassa, kertoi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sosiaalisessa mediassa.
Uhriluku saattaa vielä nousta, sillä Zelenskyin mukaan etsinnät raunioissa jatkuivat pommitusten jäljiltä.
Yhdysvalloissa vieraileva Zelenskyi on pyytänyt YK:n yleiskokousta keskustelemaan Venäjän iskuista Ukrainaan ja sodan lopettamisesta.
Venäjä teki suuren ilmahyökkäyksen Etelä-Ukrainaan
Lisäksi tiistaina yksi ihminen kuoli ja kuusi haavoittui Venäjän ilmahyökkäyksessä Zaporizhzhjan kaupunkiin maan eteläosassa, kertoivat Ukrainan paikallisviranomaiset.
Myöhään maanantaina alkaneessa hyökkäyksessä haavoittuneiden joukossa olivat 13- ja 15-vuotiaat lapset. Useita rakennuksia syttyi tuleen hyökkäyksen seurauksena.
Ukrainan ilmavoimat kertoi ilmatorjunnan pudottaneen liki 70 taistelulennokkia. Ilmatorjunnan tutkissa nähtiin yli 80 lennokkia. Venäjän armeijan kerrottiin ampuneen Ukrainaan myös useita ohjuksia.

