MTV Sportin jalkapallotoimitus listaa jokaisen Veikkausliiga-kierroksen topit ja flopit.
Mikko Hyyrynen
TPS:n kokenut Mikko Hyyrynen nousi ratkaisijaksi kun sellaista kipeimmin tarvittiin. Kolme maalia kahdessa ottelussa säilymistaistelun pahinta kilpakumppania Honkaa vastaan. Keskiviikon kaksi osumaa 2-1 voitossa espoolaisista saattoivat pelastaa TPS:n kauden.
Bussi hajosi mutta RoPS kesti
Rovaniemen Palloseuran linja-auto levähti matkalla Lahteen ja ottelun alku viivästyi 15 minuutilla. Bussin hajoaminen ei RoPSia haitannut: Joukkue latoi peräti neljä maalia FC Lahden verkkoon ja pelasi kylmän rauhallisesti aikaa kun siihen oli tarve. Tätä ennen Lahdelle oli tehty enimmillään kaksi maalia yhdessä pelissä.
Zenelin paluu
Erfan Zeneli teki vahvan paluun Veikkausliigaan. Viime kauden tehopörssin ykkönen palasi Helsinkiin Israelista ja syötti heti joukkueensa molemmat maalit Klubin kaataessa Interin. Voitolla HJK:n on hyvä lähteä lauantain cupin välierään IFK Mariehamnia vastaan.
Honka
Pelaajia tulee ovista ja ikkunoista ja pakka tuntuu olevan aika sekaisin. Tätä vauhtia putoaminen uhka, jos ryhdistymistä ei pian tapahdu.
IFK:n puolustus
Keskiviikkona ensimmäinen nollapeli sitten 26.5. pelatun FC Lahti -ottelun. Oliko Kristian Kojola puuttuva lenkki vai auttoivatko heinäkuussa pelaajien, valmennuksen ja seurajohdon kesken käydyt kehityskeskustelut? Joka tapauksessa neljästä viime ottelusta 10 pistettä ja sijoitus vaihtunut 11. sijasta kuudenneksi.
Hafid Salhi
FC Lahden hollantilais"vahvistus" vaelteli RoPSia vastaan hänelle jo tutuksi tulleilla varjojen mailla. Salhi vaihdettiin pois kentältä puolen tunnin jälkeen ja hän poistui kiukutellen kohti pukusuojaa. 20 minuutin jälkeen peli oli 0-2 RoPSille. Ei se Salhin syytä pelkästään ollut mutta voi olla ettei miestä enää tällä kaudella avauksessa nähdä.