Veikkauksen monopoli voi murtua – SDP valmis harkitsemaan digipelien avaamista kilpailulle

Veikkaus järjesti lottomiljonäärikokouksen 2:00
Viiden jälkeen 16.12.2022: Veikkaus järjesti lottomiljonäärikokouksen

Veikkauksen monopoli voi murtua tulevalla hallituskaudella. Jopa monopolin vankkumattomiin tukijoihin kuulunut SDP näkee hyviä puolia siinä, että digitaaliset rahapelit siirtyisivät lisenssimalliin. Puolueessa on käyty asiasta keskusteluja.

Mielipidekyselyitä selkeästi johtava kokoomus kannattaa Veikkauksen monopolin murtamista. Jos kokoomus muodostaisi sinipunahallituksen SDP:n kanssa, digitaaliset pelit voisivat aueta ulkomaisille peliyhtiöille lisenssimallin kautta.

Esimerkiksi nettikasinot ja vedonlyönti voisivat siten avautua kilpailulle. Monopoli jäisi vain niin sanottuihin lähipeleihin, kuten peliautomaatteihin, arpapeleihin ja Lottoon.

–  Esimerkiksi Lotossa ei olisi jatkossakaan kuutta eri yhtiötä tarjoamassa pelimahdollisuutta, sanoo kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) STT:lle.

Arpajaissääntelyyn liittyvät asiat ovat SDP:ssä Paateron seurantavastuulla. Lisäksi hän toimii puoluevaltuuston puheenjohtajana, joten hän puhuu puolueensa äänellä.

Lisenssimallilla tuottoja Suomeen

Paateron mukaan SDP:ssä ja laajemmin hallituksen piirissä on tunnistettu mahdollinen tarve uudistaa mallia.

–  Kun tämä digipelaaminen on valtavirtaistunut ja toisaalta jo puolet peleistä taidetaan pelata ulkomaille. Tämä villi markkina on täysin kontrollin ja pelihaittojen ehkäisyn tavoittamattomissa. Silloin Suomeen jää vain haitat, muttei tuottoja.

Lisenssimallilla peliyhtiöitä saataisiin Suomen sääntelyn piiriin ja maksamaan voitoistaan arpajaisveroa ja lisenssimaksuja.

Ääni kellossa on muuttunut siitä, kun Paatero Veikkauksen ohjauksesta vastaavana ministerinä totesi vielä reilut 3,5 vuotta sitten, ettei Ruotsin malli ole missään tapauksessa sopiva Suomelle.

–  Suomen ei pidä päästää sellaista tilannetta, että ulkomaiset peliyhtiöt tulisivat tänne ja ajauduttaisiin lisenssijärjestelmään, Paatero sanoi tuolloin STT:lle.

Lähiviikot näyttävät

Veikkauskin on tehnyt täyskäännöksen verrattuna aiempaan linjaan väläyttämällä olevansa valmis monipoliasemansa purkamiseen ja lisenssimalliin siirtymiseen. Taustalla on huoli tuotoista.

Veikkaus kertoi elokuussa osavuosikatsauksen yhteydessä, että sen markkinaosuus digitaalisesta markkinasta on laskenut ja lähestyy kriittisenä pidettyä 50 prosentin rajaa.

Kokoomus haluaa, että Veikkauksen monopoliaseman korvaaminen digipelien lisenssijärjestelmällä kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan. Puolue vaati syksyllä hallitusta käynnistämään selvityksen, jotta seuraava hallitus voi tehdä selvityksen pohjalta päätöksiä.

SDP on valmistautunut siihen, että asiasta linjataan hallitusneuvotteluissa. Paateron mukaan pitää ensin kuitenkin kerryttää tietoa siitä, mitä muutos tarkoittaisi peliongelmaisille, tuotoille, järjestelmän hallinnalle ja valvonnalle.

Hallituksen keskuudessa neuvotteluja jatketaan.

Paateron mukaan tarkoituksena on päättää lähiviikkoina, mikä olisi sopiva ajankohta selvityksen käynnistämiselle.

Pelisäännöt yrityksille

Paateron mukaan pelisääntöjen laatiminen etukäteen on tärkeää, jos muutos päätetään toteuttaa. Näihin kuuluvat esimerkiksi se, missä, mitä ja kuinka paljon saa mainostaa. Lisäksi pitäisi rajata, minkä ikäisille pelit on suunnattu ja minkälaisista peleistä on kyse.

Ruotsissa opittiin Paateron mukaan "kantapään kautta", että myös mainostamiseen pitää asettaa pelisääntöjä.

–  Ruotsissa mainostaminen levähti muun muassa netissä, kaupoissa ja metroasemilla.

Ruotsi purki rahapelimonopolin ja siirtyi lisenssijärjestelmään vuonna 2019. Kaikilta Ruotsissa rahapelejä tarjoavilta yrityksiltä edellytetään toimilupaa. Yritykset maksavat peliveroa.

Paateron mukaan peliongelmaiset hyötyisivät uudistuksesta, sillä nettipelejä, joiden käyttöä ei nyt voida kontrolloida mitenkään, saataisiin pelisääntöjen, ehtojen ja valvonnan piiriin.

–  Yhtiöt, jotka ovat ulkomaalaisomisteisia ja toimivat muuallakin, toimisivat sääntelyn piirissä eli pystyttäisiin myös sinne laittamaan rajoitustoimia, kuten pelirajoja tai mainosten rajoittamista.

Lisenssimallin tuotoista ei arviota

Arviota siitä, miten digitaalisten rahapelien siirtäminen lisenssimalliin vaikuttaisi tuottoihin, ei ole Paateron mukaan olemassa. Se riippuisi siitä, kuinka paljon kuluttajat käyttävät minkäkin peliyhtiön pelejä. Paateron mukaan on mahdollista, että pelaaminen kanavoituisi lisenssimallilla niin, että suomalaisia pelejä pelattaisiin enemmän. Tämä on tietysti kiinni siitä, miten hyvin Veikkaus onnistuu kehittämään pelejään.

–  Veikkauksen kaikkien tuotteiden pitää olla niin hyviä, että jos ihminen haluaa pelata, hän pelaisi suomalaisia pelejä.

Pienillä järjestöillä huolta

Veikkausvoittovaroilla tuetaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysjärjestöjä, liikunta- ja nuorisotyötä, urheilujärjestöjä, kulttuuritapahtumia ja teattereita. Paateron mukaan järjestöjen suhtautuminen lisenssimalliin vaihtelee etenkin niiden koon mukaan. Pienten joukosta tulee huolta siitä, että koko avustusjärjestelmää ollaan romuttamassa.

–  Osa isoista näkee tässä myös positiivista. Erityisesti sosiaali- ja terveysalan järjestöt, jotka tuntevat ongelmakentän, näkevät tässä myös niitä plussapuolia.

Paateron mukaan on syytä vielä pohtia, hajoaako rahapelien markkina kokonaisuudessaan, jos uudistus päätetään tehdä.

–  Jos tähän lähdetään, on tärkeää huomioida, että kaikki toimijat pysyvät mukana muutoksessa ja se tehdään hallitusti.

Hän muistuttaa, että rahapelien markkina on kokenut lähimenneisyydessä suuria myllerryksiä. Vuonna 2017 Veikkaus, RAY ja Fintoto yhdistyivät uudeksi rahapeliyhtiöksi. Lisäksi nykyinen hallitus päätti, että Veikkauksen valtiolle maksamat tuotot maksetaan vastaisuudessa suoraan budjettiin.

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat