Tiede- ja kulttuuriministeri Kurvinen: "Veikkauksen tuotot tulisi siirtää valtion budjettiin"

Veikkaustuottojen siirtäminen budjettiin saa kannatusta tuensaajilta 2:09
Veikkaustuottajien siirtäminen budjettiin saa kannatusta tuensaajilta – katso Kymmenen uutisten yhteenveto SuomiAreenan kiivaasta keskustelusta.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) kannattaa Veikkauksen tuottojen siirtämistä valtion budjettiin.

Toukokuun lopussa tiede- ja kulttuuriministeriksi noussut Kurvinen kertoo tutkailleensa kesän aikana Veikkauksen tuottojen jakamiseen liittyvää kysymystä ja keskustelleensa useiden Veikkauksen edunsaajien kanssa.

–  Näkemykseni on, että vuoden 2024 alusta Veikkauksen tuotot tulisi siirtää valtion budjettiin samalla tavalla kuin vaikkapa Alko tulouttaa omat osinkonsa ja tulonsa valtion budjettiin, mistä niitä käytetään hyviin tarkoituksiin, Kurvinen sanoi STT:lle.

Kurvinen kertoo päätyneensä asiassa samalle kannalle kuin Suomen Pankin ex-pääjohtajan Erkki Liikasen johtama työryhmä, joka viime keväänä esitti kokonaisuudistusta, jossa rahapelituotot ohjattaisiin valtion yleiskatteellisiksi tuloiksi ja nykyiset edunsaajat siirrettäisiin budjetin kehysmenettelyn piiriin.

Veikkauksen tulot hupenemassa

Uudistustarpeen taustalla vaikuttaa Veikkauksen tulojen hupeneminen yhtäältä koronan vähentämien peliautomaattitulojen vuoksi ja toisaalta peliriippuvuuden haittojen vähentämiseksi toteutettujen toimien vuoksi.

–  Ilman selkeää muutosta ja uudistusta ajaudumme tilanteeseen, jossa Veikkauksen edunsaajien tulot putoavat jatkuvasti. Kyse on suomalaisen tieteen, kulttuurin, nuorisojärjestöjen ja erityisesti urheilun ja liikunnan tuloista, Kurvinen muistuttaa.

Veikkauksen tuottojen jakaminen budjetin kautta toisi rahavirtoihin ennustettavuutta, jota edunsaajapuolella Kurvisen mukaan kaivataan.

–  Viime vuodet ovat osoittaneet, että tässä ollaan oudossa tilanteessa: suomalaisen rahapeliyhtiön menestys ratkaisee sen, minkälaiset voimavarat on vaikkapa suomalaisella huippu-urheilulla ja nuorten liikunnalla tai suomalaisella huippututkimuksella. Tämä luo epävarman ja oudon tilanteen, Kurvinen sanoo.

Poliitikoille lisää valtaa?

Veikkauksen tuottojen uuden jakotavan ongelmakohtana on pidetty sitä, että se tekisi edunsaajien rahoituksen riippuvaiseksi poliittisesta päätöksenteosta.

Kurvinen ei kiistä poliittisen päätöksenteon kasvavaa roolia, mutta pitää sitä pienempänä pahana kuin sitä epävarmuutta ja rahoituksen vähenemistä, jotka ovat edessä, jos mitään uudistuksia ei tehdä.  

–  On kuitenkin pitkässä juoksussa ongelmattomampaa ja selkeämpää, että tehdään poliittisia arvovalintoja kuin että Veikkauksen liiketoiminnan menestys on se joka määrittää, kuinka paljon Suomessa on vaikkapa mahdollisuuksia nuorille tutkijoille tai kuinka paljon Suomessa rahoitetaan taidetta, Kurvinen sanoo.

Puurot ja vellit sekaisin

Kurvinen ei ota kantaa keskusteluihin arpajaislain uudistuksesta tai pelihaittojen vähentämisestä. Hän muistuttaa, että ne ovat eri asioita kuin veikkaustuottojen jakotapa.

Kurvisen mukaan etenkin sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa nämä Veikkaukseen liittyvät kysymykset tapaavat mennä pahasti sekaisin keskenään. 

–  On yksi kysymys, miten veikkaustuottoja jaetaan ja on toinen kysymys, missä pelikoneet on ja miten niitä käytetään ja millainen arpajaislaki meillä on. Tässä täytyy pystyä pitämään puurot ja vellit erillään, Kurvinen painottaa.

Kurvisen mukaan Veikkauksen tuottojen jakamisen voi perustellusti rinnastaa toisen monopoliyhtiön Alkon tuottojen jakamiseen. Monopoliyhtiöitä yhdistää Kurvisen mukaan se, että liikaa käytettynä molempien palvelut aiheuttavat inhimillistä kärsimystä. Näin ollen on perusteltua, että niitä myös kohdellaan samalla tavalla.

–  Eivät Alkonkaan tulot mene korvamerkittyinä esimerkiksi päihdevalistukseen tai sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin, vaan ne tulevat yleiskatteellisesti valtion budjettiin.

"Työryhmällä alkaa olla kiire"

Kurvisen mukaan hallitus on sopinut parlamentaarisen työryhmän asettamisesta pohtimaan Veikkauksen tuottojen jakotapaa. Koska asia koskee opetus- ja kulttuuriministeriön ohella myös useita muita ministeriöitä, on vastuu poikkihallinnollisen asian valmistelusta pääministeri Sanna Marinin (sd.) esikunnalla eli valtioneuvoston kanslialla.

–  Toivon, että työryhmä asetetaan mahdollisimman pian. Vielä ei olla myöhässä, mutta asialla alkaa olla jo kiire, Kurvinen hoputtaa.

Ohisalo kannattaa, Sarkkinen haluaa lisätietoja

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on Kurvisen kanssa samalla linjalla Veikkauksen tuottojen uuden jakomallin suhteen.

–  Kannatan Liikasen työryhmän esitystä Veikkauksen tuottojen siirtämisestä valtion budjettiin. Erityisesti järjestöjen lakisääteisten tehtävien rahoitus olisi taattava suoraan valtion budjetista, Ohisalo kommentoi STT:lle sähköpostitse.

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) ei halua vielä ottaa kantaa Veikkauksen tuottojen tulevaan jakomalliin, vaan haluaa ensin nähdä asiaa pohtivien parlamentaarisen työryhmän ja valtioneuvoston kanslian asettaman työryhmän töiden tulokset.

Sarkkinen pitää asian parlamentaarista pohtimista kaikkien eduskuntapuolueiden voimin tärkeänä, koska Veikkauksen tuottojen jakomallikysymykseen olisi hyvä löytää ylihallituskautisesti kestävä ratkaisu.

Sarkkinen toivoo, että ratkaisu asiaan löydettäisiin jo tämän vuoden puolella, jotta Veikkauksen edunsaajien tulevaisuudennäkymät selkenisivät.

–  Pääasia on, että pystyttäisiin turvaamaan edunsaajien rahoitus mahdollisimman hyvin niin tason kuin ennustettavuuden puolesta. Budjettisiirto on yksi keskeinen malli mitä tarkastellaan, mutta on tunnistettava ja tunnustettava, että budjettisiirto ei automaattisesti turvaa rahoitustasoa tai ennustettavuutta, Sarkkinen sanoi STT:lle.

"Palomuuri tarpeen"

Sarkkisen mukaan on selvää, että jos Veikkauksen tuotot siirretään valtion budjettiin, poliittisen päätöksenteon painoarvo rahojen jaossa kasvaa, sillä budjettirahojen jakaminen on aina poliittista päätöksentekoa.

Jos asiassa päädytään esittämään Veikkauksen tuottojen siirtämistä valtion budjettiin, Sarkkinen toivoo, että malliin kyettäisiin luomaan jonkinlainen palomuuri.

Näin voitaisiin torjua sitä, että edunsaajien rahoitus vaihtelisi voimakkaasti sen mukaan, mitä puolueita kulloinkin on hallituksessa.

–  Rahoituksen ennustettavuus on järjestöille ja muille edunsaajille aivan keskeistä, Sarkkinen muistuttaa.

SDP:llä ei vielä tiukkaa linjausta

Kuntaministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan pääministeripuolue SDP:ssä on käyty läpi Liikasen työryhmän esittämiä vaihtoehtoja Veikkauksen tuottojen uudeksi jakotavaksi, mutta mitään tiukkaa linjausta asian suhteen puolueessa ei ole vielä tehty.

SDP:ssä on Paateron mukaan tiedotettu Veikkauksen pienentyvä tuotto-odotus ja sen aiheuttama tarve muutoksiin.

–  Ehkä se ainoa vaihtoehto, joka ei mielestämme ole vaihtoehto, on se, että pysyttäydytään nykyisessä mallissa. Tunnistamme sen, että on tarve tehdä muutoksia, mutta ei ole linjattu tiukasti vielä mitä, Paatero sanoi STT:lle.

Myös Paateron mukaan on paikallaan, että uudesta jakotavasta keskustellaan parlamentaarisesti.

–  Koska Veikkauksen tuottojen jako on yli hallituskausien ulottuva asia, siitä on hyvä käydä keskustelua kaikkien eduskuntapuolueiden kesken, Paatero sanoo.

Uutista täydennetty 7.8. kello 18.41: Lisätty loppuun Ohisalon, Sarkkisen ja Paateron kommentit.

Lue myös:

    Uusimmat