Vastaamon työntekijöitä epäillään tietosuojarikoksesta – "Alle kymmenen hengen piirin tekemisiä tutkinnassa selvitetään"

Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii, onko Psykoterapiakeskus Vastaamon työntekijöitä syyllistynyt tietosuojarikokseen. Esitutkintaa tehdään KRP:n mukaan muutaman ihmisen osalta. KRP ei kommentoi epäiltyjen työsuhteita, kuten ovatko nämä Vastaamon nykyisiä vai entisiä työntekijöitä.

– Tilanne on se, että alle kymmenen hengen piirin tekemisiä siinä tutkinnassa selvitetään ja esitutkinta on tällä hetkellä hyvin alussa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Leponen KRP:stä.

Leposen mukaan selvityksessä on, onko joku törkeästä huolimattomuudesta tai tahallisuudesta tehnyt jotain sellaista, joka on mahdollistanut Vastaamon tietokannan anastamisen.

– Tämän asian tutkiminen tulee tietysti jo tietolainsäädännöstä. Tätähän tehdään yhteistyössä tietosuojavastaavan kanssa. Tietosuojavastaava tutkii yrityksen velvollisuuksia, mutta me teemme myös esitutkintaa sen selvittämiseksi, että päätyykö tämä asia koskaan syyteharkintaan. Tämäkin seikka on selvitettävä, Leponen sanoo.

Varastetussa tietokannassa oli KRP:n mukaan kymmenientuhansien ihmisten tiedot. KRP:n mukaan Vastaamo teki poliisille rikosilmoituksen tietomurrosta syyskuun 29. päivä. Tästä lähtien poliisi on selvittänyt asiaa.

KRP on aiemmin kertonut, että tietomurtoon liittyviä rikosilmoituksia on tehty tähän mennessä tuhansia.

"Meillä on paljon erilaista aineistoa kerättynä"

Vastaamo tiedotti julkisesti lokakuun lopulla, että se on joutunut tietomurron ja kiristyksen kohteeksi, minkä seurauksena sen asiakkaiden luottamuksellisia tietoja on joutunut vääriin käsiin. Sittemmin useat ihmiset ovat kertoneet saaneensa tietomurtoon liittyviä henkilökohtaisia kiristysviestejä.

Leponen kertoo, että KRP:n tietojen mukaan muutama kymmenen ihmistä olisi maksanut lunnaat kiristäjälle.

Tietomurron tekijätahosta ei Leposen mukaan ole uutta kerrottavaa.

– Meillä on paljon erilaista aineistoa kerättynä, mistä hankimme näyttöä ja pyrimme löytämään epäillyn jäljille johtavia tietoja, mutta mitään uutta siltä rintamalta ei ole kerrottavana.

Lue myös:

    Uusimmat