Vastaamon tietomurron uhreilla on enää alle viikko aikaa tehdä poliisille rikosilmoitus ja täyttää lausumalomake. Aikaa on toukokuun viimeiseen päivään, eli ensi viikon keskiviikkoon saakka.
Vastamon tietomurron uhriksi joutui noin 33 000 ihmistä. Tähän mennessä poliisi on saanut 24 000 rikosilmoitusta ja lausumia on annettu 9800.
– Lausuma pitää tehdä, jos on tehnyt rikosilmoituksen. Lausuman antaminen on tärkeää, jotta uhri voi ilmoittaa vaatimuksensa rikosasiassa ja sen, vaatiiko hän rangaistusta tapahtuneesta rikoksesta. Nämä ovat asianomistajarikoksia ja lausumalla henkilö varmistaa rikosprosessissa mukana pysymisen, kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö, rikostarkastaja Mikko Rauhamaa keskusrikospoliisista sanoo.
Rauhamaa puhui Vastaamon tietomurron tutkinnan etenemisestä tänään Tietoturva ry:n pitämässä tietoturvakatsauksessa.
Rikosilmoitus kannattaa tehdä poliisin sähköisessä asiointipalvelussa, jonka jälkeen lausuma tulee täytettäväksi samassa asiointipalvelussa.
Lue myös: Oletko Vastaamon tietomurron uhri? Nyt on viimeinen hetki toimia
Epäillyn kuulustelut jatkuvat vielä pitkään
Vastaamon tietomurto tapahtui marraskuussa 2018. Kiristys psykoterapiakeskusta ja sen asiakkaita kohtaan alkoi syys-lokakuussa 2020.
Tietomurrosta epäilty Aleksanteri Kivimäki etsintäkuulutettiin lokakuussa 2022 ja hänet otettiin kiinni Ranskassa helmikuun alussa 2023. Suomessa Kivimäki vangittiin helmikuun lopussa.
