Varusmies Milla Aronen joutui kesällä henkirikoksen uhriksi – murhasta epäilty entinen miesystävä avautui vihdoin tekotavasta

Milla Arosen kuolemasta uutta tietoa 1:56
Rikospaikka kertoi ohjelmassa Milla Arosen murhan tekotavasta keskiviikkona.

Milla Arosen, 21, murhasta epäilty entinen miesystävä on kertonut kuulusteluissa, miten aiheutti Arosen kuoleman.

Varusmiespalvelusta Säkylän prikaatissa suorittamassa ollut 21-vuotias Milla Aronen katosi kesäkuussa Somerolla. Hänen oli määrä palata viikonloppulomalta omaan yksikköönsä 9. kesäkuuta, mutta sinne hän ei koskaan palannut.

Katoamistapaus muuttui pian murhatutkinnaksi ja murhasta epäillään Arosen entistä, vuonna 1995 syntynyttä miesystävää. Miesystävä vaikeni kuulusteluissa kauan, mutta joulukuussa hän myönsi aiheuttaneensa Arosen kuoleman. 

Nyt epäilty on kertonut tarkemmin tekotavasta.

– Epäilty on kuulusteluissa kertonut riidan päätteeksi lyöneensä nyrkillä Arosta ja näin aiheuttanut hänen kuoleman, tutkinnanjohtaja Jarkko Toivonen keskusrikospoliisista kertoo MTV Uutisille.

Toivosen mukaan teko on tehty nyrkein, mitään astaloa tai vastaavaa siinä ei ole käytetty. Tekopaikka on epäillyn kertomaan mukaan Somerniemeltä Kiikalaan päin kulkeva syrjäinen maantie.

Ruumista ei ole löydetty

Aronen ja epäilty olivat liikkeellä miehen omistamalla Volvo V70 -farmariautolla. Epäilty on kertonut, että Aronen oli noussut autoon vapaaehtoisesti.

Poliisi ei ole etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään Arosen ruumista. Toivonen kertoo, että epäillyn kertomasta paikasta ruumista ei ole löydetty.

– Jatkossa etsintöjä on tarkoitus kohdentaa ainakin vesistöihin.

Toivonen sanoo, että epäilty on ottanut Arosen nimissä pikavippejä ja saanutkin niitä muutamien tuhansien edestä. Lisäksi hän on nostanut rahaa Arosen tililtä. Epäillyllä on ollut pääsy myös Arosen verkkopankkiin.

– Epäilty on hakenut taloudellista etua. Murhanimikekin perustuu tähän taloudellisen hyödyn tavoitteluun.

Poliisi aikoo kuulla vielä kahta todistajaa, mutta tarkoitus on, että jutun esitutkinta valmistuu ensi kuussa.

Lue myös:

    Uusimmat