Varoitus purevasta pakkasesta – alkuviikolla etelässä jopa -30 astetta

Suomessa vallitsee kylmä pohjoisenpuoleinen virtaus. Tänään tuuli voimistuu ja lisää pakkasen purevuutta, kertoo Ilmatieteen laitos.

Pilvisyys vaihtelee, ja etenkin idässä voi tulla siellä täällä lumikuuroja. Lämpötilat vaihtelevat koko maassa kymmenen pakkasasteen molemmin puolin.

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen purevasta pakkasesta maan etelä- ja keskiosiin. Maanantai-illasta keskiviikkoaamuun pakkanen voi aiheuttaa terveysongelmia riskiryhmille.

Ilmatieteen laitos kertoo Twitterissä, että kylmät pakkaslukemat saattavat aiheuttaa riskin vanhuksille, lapsille, hengitystiesairaille sekä heille, jotka työskentelevät ulkona.

Etelässä saatetaan mitata talven kylmimpiä lukemia viikon alkupuolella. Pakkasasteet etelässä saattavat olla jopa 20–30. Lisäksi tuuli lisää pakkasen purevuutta. Esimerkiksi etelässä ja kaakossa noin parinkymmenen asteen pakkanen voi iholla tuntua noin 30 miinusasteen lukemilta. 

Lue myös:

    Uusimmat